Musiikki jättää parhaimmillaan aivoihin pysyvän jäljen, niinku juopottelukin. Siinä on vain se ero että musiikin jättämä jälki säilyy siellä aina, juopottelulla puolestaan on taipumus poistaa aivoista kaikki jäljet ja lopulta myös kaikki toiminta. Hämärästi muistan sen yhdenkin kerran ku blaa blaaa, blaaaa blaa blaa blaaa blaa, oh, I was so drunk.
Mulla on jäänyt mieleen muutamia biisejä, artisteja tai levyjä, jotka yhdistyvät tiettyihin tapahtumiin, elämän tilanteisiin ja paikkoihin. Tietenkin tuo ihana aika Kuttulassa on yksi sellainen. Kun kuulen pitkän tauon jälkeen tiettyjä levyjä, melkein itku pääsee. Niin tiiviisti ne ovat yhdistyneet Kuttulaan ja siellä vietettyyn aikaan, siihen keittiöön, paskan hajuun ja hyviin tyyppeihin. Josta tulikin mieleeni esim. se yks takatukka jolla oli jo vähän uimalakkia ja liian pieni fleece-liivi, you know who you are! Ajattelin että voisin tässä kirjoitella lyhyitä stooreja muutamista tällaisesta biisistä ja/tai artisteista/levyistä.
Liverpool ja 1960 – luvun alkupuolisko. Gerry Marsden kirjoitti laulun kaupunkia halkovan Mersey-joen ylittävästä lautasta mutta samalla myös itsestään ja kaupungista, jonka hän tunsi kodikseen. Marsdenin yhtye, Gerry and the Pacemakers, levytti ja julkaisi kappaleen Britanniassa vuonna 1964 ja Amerikassa 1965. Se nousi sijalle kuusi Britannian singelistalla. Yhdysvalloissa se saavutti sijan kahdeksan. Kuten aikalaisbändinsä Beatles, myös G&Pm’s tuli Liverpoolista, käytti Brian Epsteinin manageripalveluita ja levytti George Martinin alaisuudessa. Yhtyeen kolme ensimmäistä singleä nousivat kaikki UK Singes Chart – listan ykköspaikalle. Ennätys jota sivusi niin ikään liverpoolilaisbändi Frankie Goes to Hollywood parikymmentä vuotta myöhemmin. Myös FGtH on levyttänyt kappaleen, Relax – singlen b-puolena vuonna 1984 ja uudelleen, kokoelmalla Bang!... The Greatest Hits of Frankie Goes to Hollywood vuonna 1993.
Savukoski, valoisa kesäyö ja 1980 – luvun loppupuolisko. En voi muistaa mutta veikkaisin että heinäkuu ja välillä 1987 ja 1990. Nukuin jostain kummasta syystä patjalla olohuoneen lattialla. Kuuntelin yöradiota ja nauhoitin lähetyksestä musiikkia c-kasetille. No varma mä en oo mutta siinä ehkä oli jotain Bob Marleyta ja ainakin Hectoria, niin veikkaisin. Ehdottomasti siinä oli Stairway to Heaven. Oli muuten ensimmäinen kerta kun tuon usein kaikkien aikojen parhaaksi rock – biisiksi valitun kappaleen kuulin. Olin tuolloin kova headbanger, joten tuo sessio oli Zeppeliniä lukuun ottamatta ehdottomasti salassa pidettävä. Paitsi diggailimme kyllä tuolloin jo alustavasti myös Agentsia.
No anyway, kuuntelin valoisana kesäyönä radiota ja nauhoittelin sieltä biisejä aina kun ne kuulostivat hyviltä. Sen muistan että jossain vaiheessa aurinko alkoi taas paistaa sisään olohuoneen ikkunoista. Siitä tiedän, että oli jo heinäkuu. Juhannuksen aikaan aurinko näkyy koko yön mutta heinäkuun puolelle mentäessä se on jo sen verran alempana että jää Myllyvaaran taakse katveeseen. Kesäyöt ovat kivoja. On rauhallista ja hiljaista. Lapissa ne ovat myös valoisia. Saa olla yksin. Jos voisin olla vähän niin kuin karhu, olisin. Nukkuisin lokakuusta helmikuuhun ja olisin hereillä lopun aikaan.
En ole kovin kummoinen kuvaamaan tunnelmaa. Enkä siksi enempää tuon yön tunnelmaa yritä kuvatakaan. Se tunnelma tulee kuitenkin aina mieleen kun kuulen Gerry and the Pacemakersin listaykköshitin Ferry Cross the Mersey vuodelta 1964.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti