Kellarissa

Tuommoista oli meidän kellarissa jälkimmäisellä viikolla Italiassa. La Porta del Cuore oli se meidän majoite ja siellä oli tuollainen pikkunen sisäkiipeilyseinä. Pingispöytää ei ollut.

Juoksuhommia eilen

 
Tunturiviikonloppu. Ajelin keskiviikkona Oulusta, ja ylihuomenna pitää edelleen olla täällä ylhäällä joten en lähtenyt vkonlopuksi Ouluun. Sen sijaan tulin tunturiin tekemään pikku remonttia ja vähän urheilemaan.

Alkuperäinen suunnitelma meni jotenkin niin että kelien mukaan yhtenä päivänä joku kolmosen maantielenkki pyörällä. Sitten yhtenä päivänä joku sopiva, 5-6 tunnin kävelyreissu tuolla tunturissa ja toisena 20 - 30 kilometrin maastojuoksu. Homma alkoi mukavasti. Perjantai näytti sääennusteiden mukaan olevan viikonlopun kuivin ja lämpimin päivä joten pyörälenkki oli viisainta ajaa silloin. Kohtuullisessa etelätuulessa kaksi kertaa Vuostimon lenkki. Lämmintä oli +13 ja tuulta vissiin sellainen 4-5 m/sek. Liian kylmä maantiepyöräilyyn, ainakin minun mielestäni. Pyöräily on kesälaji.

Lauantai valkeni sadetta enteillen ja joskus yhdeksän jälkeen vettä alkoikin hiljalleen sataa. Ajattelin hoitaa sen pikku remontin aamupäivästä ja käydä sen jälkeen juoksemassa. Lahopää kun olen, minulla ei ollut mukana remontissa tarvittavia työkaluja, joten homma lähti samantien väärille laduille. Kävin siinä kaupassa ja katselin vähän ympärilleni. Alkoi vaikuttaa siltä että taidankin lähteä juoksemaan. Hiippailin kotiin, pistin paksit kassaan ja lähdin.

Otin ensisuuntimaksi Keropirtin ja Tiaislaavun. Ajattelin juoksevani reittiä Tiaislaavu-Lintutorni-Oravalampi-Noitatunturi-Annikinlampi. Siitä eteenpäin paletti oli avoin. Juoksu kulki perjantain pyöräilystä huolimatta varsin mukavasti joten päätin Annikinlammella ottaa suunnaksi Huttuloman. Yläpolkua pitkin. Aina yläpolkua.

Huttulomassa oli hiljaista. Aiemmin aamulla pari miestä oli kuitenkin jo ehtinyt kirjoittaa nimensä kirjaan. Tutkailin kämpällä karttaa. Erityisen kiinnostavaa kartassa oli merkintä '6,2' osapuilleen puolessa välissä Huttulomasta Porontahtomaan. Siis 12,4 km lisälenkki. Koska juoksu tuntui kulkevan niin eteenpäin sitten. Kesäpolkua ylös Huttutunturiin, lyhyt lasku alas ja sen jälkeen loivaa nousua kohti Kapustan kämppää ja pitkää laskua Porontahtomaan. Takaisin tulin hiihtoreittiä, joka lähtee pian Kapustan jälkeen Huttujärvelle ja tekee noin kilometrin lisää matkaa Huttulomaan.  

Huttulomaan tultaessa matkan rasitus alkoi jo tuntua. Edessä oli kuitenkin vielä pitkä nousu ylös Laakakeron rinteeseen. Pohkeet alkoivat kiristää ja oikeassa polvessa alkoi tuntua pientä kipua. Kramppeja ei sentään vielä ollut. Polku kääntyy lakipisteen saavutettuaan kulkemaan osapuilleen korkeuskäyrän myötäisesti kohti Kuorinkikurua ja Annikinlampea. Odotin. Ja odotin. Ja vielä kerran odotin, milloin se vapauttava kurvi vasemmalle tulee. Lopulta se tuli ja pelasti minut.

Alaspäin kohti Annikinlampea täytyi jo juosta varovasti koska sade teki kivistä ja juurista hyvin liukkaita enkä todellakaan ollut enää kovin ketterässä kunnossa paikkaamaan horjahtelujani. Kerran potkaisi oikean jalkani kiveen ja olin syöksymässä pää edellä tonttiin mutta onnekseni juuri sillä kohtaa polun oikealla puolella oli reittimerkki, josta ehdin saada kädellä kiinni ja välttää tuhon.

Taival jatkui hyvin varovasti kohti Karhunjuomalampea ja siitä pohjois-rinteen reittiä kohti kotia. Poikkesin kuitenkin reitiltä alas Kairosmajan suuntaan. Kairosmajalta tulee karttoihin merkitsemätön, vaikeakulkuinen polku joka yhtyy pohjois-rinteen reittiin suunnilleen puolessa välissä matkalla lammelta rinteille.

Viimeinen 3,7 kilometriä Kairosmajalta kotio oli taas varsinainen via Dolorosa. Ehkä siinä on jotain tekemistä silläkin että se on leveää pururataa mutta olipa siinä kohtaa jo reilu neljä tuntia taivaltakin takana. Lonkan koukistajat kiristivät, pohkeet olivat betonia, oikeaan polveen sattui ja mikä pahinta, kauhea nälkä. Mielessä väikkyivät kaikki mahdolliset ruoat, jotka söisin kunhan ensiksi Loimuun asti pääsisin. Ja pääsinhän minä lopulta 4h45 min juostuani. Mittanauhan kanssa reittiin tutustuminen antoi matkan pituudeksi noi 39 kilometriä. Pitänee kokeilla vielä lokakuussa uudestaan, jos vaikka löytäisi jostain sen puuttuvan koolme kilometriä.

Tänään EN kävellyt tunturissa kuutta tuntia. Pari tuntia hyvin hitaasti ja harkiten riitti. Muuten ei mitään isompia ongelmia, mutta alamäkeen kävely sattui polviin niin paljon ettei siitä tullut mitään. Tulin siis rinteestä alas hyvin loivaa siksakkia kävellen, jopa loivempaa kuin skinnatessa.

Mutta jottei se liian helposti menisi niin piti kuitenkin kävellä alas Huttua myöten!