La Colomberahan sijaitsee, kuten rakkaat lukijat edellisestä postauksesta opitte, viinitarhojen keskellä. Paikan omistaja/pitäjä/joku-yleismies Antonio (mentale) panee niistä rypäleistä puna- ja valkoviiniä sekä puristelee oliiviöljyä. Hää tarjosi meille heti ku tulimme pullollisen punnkua talon piikkiin, omasta tarhasta. Hieman etikkainen oli vuoden 2011 sato. Ehkä ois pitänyt odottaa sata vuotta.
No tänä aamuna hän hihkui tuolla rappukäytävässä että illalla klo 19, siis 20 min päästä talo tarjoaa kaikille asukkaille jonkinlaisen illallisen tuossa takapihan nurtsilla. Viiniköynnösten varjossa.
Ei kai se hänelle paljoakaan maksa mutta kuinka paljon tällainen kaltaiseni kokematon matkaaja siitä innostuu ja alkaa pitämään Antoniota lähes sukulaisena. Ja mainostaa paikkaa kaikille kavereilleen. Kuten just nyt teen.
Tässä tärkeimmät. Huomenna ei ajeta pyörää vaan autoa. Vaihtopäivä ja käymme sen kunniaksi mutkan Madonna di Campigliossa.
Hojo hojo.
perjantai 29. kesäkuuta 2012
torstai 28. kesäkuuta 2012
Lago di Garda
Tai oikeastaan Riva del Garda. Parin viikon lämpöinen startti kesälomaan, pohjoisessahan ei sähköisten sanomien perusteella paljon kesästä olekaan tietoa. Täällä on. Lienee turhaa kehua millään lämpötiloilla kun jokainen suunnilleen tietää, mitä kesäiset lämpötilat Alppien eteläpuolella ovat.
Startattiin Oulusta sunnuntaiaamuna klo 5:55 koneella. Lensimme Helsinkiin ja jatkoimme siitä Milanoon, jossa olimme jo joskus 10:30 loksua. Autovuokraamon kautta motarille ja kohti Bresciaa jossa poistuminen motarilta ja suunnaksi Riva. Tietysti me missattiin oikea ramppi mutta eipä tullut isoa mutkaa.
Majoitumme täällä, vielä la-aamuun saakka. Voin todella suositella jos kulku suuntautuu Rivaan. Hieman järven rannasta syrjässä, viinitarhojen keskellä, kuten kuvista näkyy. Lukitut pyörävarastot omille pyörille, lisäksi talo tarjoaa mummopyöriä vapaasti käyttöön. Ainoa pikku miinus on tuossa noin sadan metrin päässä oleva kirkko, jonka kellot alkavat moikaamaan aamulla klo 7. Se panee normi-ateistin mietteliääksi.
Emme ole täällä yksin. Viereisessä Torbolen kylässä asuvat Laihon perhe sekä Pinja ja Salla. Pyöräilyseuraa siis riittää. Pääosin minä ja Antti ajamme yhdessä ja Heljä, Tiina ja Salla yhdessä. Pyöräily on se perimmäinen syy tulla Gardan rantaan. Maastopyörällä ensiksi mäkeä ylös, sen jälkeen metsän siimekseen polulle joka tuo takaisin rantaan. Tietysti voi nousta myös maantiepyörän selkään mutta ehkä tuo maastopyöräilytarjonta on parempaa ja monipuolisempaa, reittejä löytyy joka makuun ja joka matkalle. Oikein mukavaa pyöräilyä siis.
Täältä löytyy erittäin tasokkaita pyörävuokraamoja, jotka vuokraavat niin eritasoisia maastopyöriä kuin maantiepyöriäkin. Omaa pyörää ei siis välttämättä tarvi ottaa mukaan. Yksi vuokraamotyöntekijä tosin sanoi, että tänä kesänä kaikki tuntuvat tajunneen että pyörän vuokraaminen on helpompaa kuin oman mukana kuskaaminen. Siksi erityisesti pienet runkokoot ovat kortilla. Vaikka ko. vuokraamossakin tarjontaa oli laajennettu merkittävästi viime kaudesta. Ja nyt on vielä per-season. Parin viikon päästä alkaa kunnon hässäkkä ja silloin saattavat pyörät loppua. Siis, kun varaa vuokrapyörän etukäteen, todennäköisesti saa hyväkuntoisen pelin alleen.
Tänä iltana ITA-GER puolivälierä. Ja Gardan alue elää saksalaisturistien euroilla. Tunnelta siis tiivistyy kun peli lähestyy.
Täältä tähän nyt. Myöhemmin lisää.
Startattiin Oulusta sunnuntaiaamuna klo 5:55 koneella. Lensimme Helsinkiin ja jatkoimme siitä Milanoon, jossa olimme jo joskus 10:30 loksua. Autovuokraamon kautta motarille ja kohti Bresciaa jossa poistuminen motarilta ja suunnaksi Riva. Tietysti me missattiin oikea ramppi mutta eipä tullut isoa mutkaa.
Majoitumme täällä, vielä la-aamuun saakka. Voin todella suositella jos kulku suuntautuu Rivaan. Hieman järven rannasta syrjässä, viinitarhojen keskellä, kuten kuvista näkyy. Lukitut pyörävarastot omille pyörille, lisäksi talo tarjoaa mummopyöriä vapaasti käyttöön. Ainoa pikku miinus on tuossa noin sadan metrin päässä oleva kirkko, jonka kellot alkavat moikaamaan aamulla klo 7. Se panee normi-ateistin mietteliääksi.
Emme ole täällä yksin. Viereisessä Torbolen kylässä asuvat Laihon perhe sekä Pinja ja Salla. Pyöräilyseuraa siis riittää. Pääosin minä ja Antti ajamme yhdessä ja Heljä, Tiina ja Salla yhdessä. Pyöräily on se perimmäinen syy tulla Gardan rantaan. Maastopyörällä ensiksi mäkeä ylös, sen jälkeen metsän siimekseen polulle joka tuo takaisin rantaan. Tietysti voi nousta myös maantiepyörän selkään mutta ehkä tuo maastopyöräilytarjonta on parempaa ja monipuolisempaa, reittejä löytyy joka makuun ja joka matkalle. Oikein mukavaa pyöräilyä siis.
Täältä löytyy erittäin tasokkaita pyörävuokraamoja, jotka vuokraavat niin eritasoisia maastopyöriä kuin maantiepyöriäkin. Omaa pyörää ei siis välttämättä tarvi ottaa mukaan. Yksi vuokraamotyöntekijä tosin sanoi, että tänä kesänä kaikki tuntuvat tajunneen että pyörän vuokraaminen on helpompaa kuin oman mukana kuskaaminen. Siksi erityisesti pienet runkokoot ovat kortilla. Vaikka ko. vuokraamossakin tarjontaa oli laajennettu merkittävästi viime kaudesta. Ja nyt on vielä per-season. Parin viikon päästä alkaa kunnon hässäkkä ja silloin saattavat pyörät loppua. Siis, kun varaa vuokrapyörän etukäteen, todennäköisesti saa hyväkuntoisen pelin alleen.
Tänä iltana ITA-GER puolivälierä. Ja Gardan alue elää saksalaisturistien euroilla. Tunnelta siis tiivistyy kun peli lähestyy.
Täältä tähän nyt. Myöhemmin lisää.
perjantai 15. kesäkuuta 2012
tiistai 5. kesäkuuta 2012
Pari päiväkirjaotetta Ilkkaan liittyen
Ja kone lähti 14.25 Hesasta, oli AF. Ensin CDG:lle, jossa oottelua. Kun lähtö Lyoniin, kauhea härdelli. Ainaki kolme lentoa samasta turvatarkastuksesta läpi. Jono eteni etanan vauhtia. Kaikki huusi, paitsi minä ja Ilkka. Debonair Lyoniin, jossa hoppu bussiin ja Grenobleen ja pummipoikain kanssa Graveen.
Tapasin Ilkan ensimmäisen kerran Helsinki-Vantaalla 5.2.1999. Meillä oli sama lento Helsingistä Lyoniin. Sain kuulla muutamaa päivää aiemmin että rovaniemeläinen kaveri on tulossa sattumalta samalla koneella ja niinpä teimme treffit kentälle. Ehkä meillä oli joku ruusu rinnassa tunnisteena, sitä en muista. Suunnilleen kuitenkin muistan paikan, jossa tapasimme.
Matka meni nähtävästi oikein hyvin. Mitä nyt vähän sähinää Charles de Gaullen kentällä. Euroopassahan ei jonoteta samaan tapaan siistissä jonossa kuten Suomessa vaan kaikki turvatarkastukseen pyrkivät olivat yhtenä suurena ”pallona” turvatarkastuspisteen edessä. Muistan kuinka, vähän hämillämme naureskelimme tilanteelle. Ainakin minä.
Ranskalaisilla on se hauska tapa yllyttää toisiaan huutamaan tai ulvomaan tuollaisissa jonotustilanteissa. Voi se tietty olla että siihen on aina syy siellä jonon kärjessä kun siitä pallosta yritetään siittiöiden lailla tunkea jonoon ensimmäiseksi. Se huutaminen, joka aina välillä laantui mutta voimistui hetken päästä jäi minulle tuosta hyvin mieleen. Debonairista tuli Ilkan ja minun välinen juttu. Jos juttelimme pidempään, Debonair tuli jossain sivulauseessa esille.
Ilkka puhui paljon. Tai ei välttämättä paljon mutta nopeasti, pulpahdellen. Ilkka myös nauroi herkästi. Siksi Ilkka piirtyykin mieleeni eloisana ja positiivisena ihmisenä. Asuimme Kuttulassa samaan aikaan useamman kauden aikana. En muista että olisimme kuitenkaan laskeneet yhdessä. Ilkka taisi laskea yleensä Mattilan Rikun kanssa ja minulla oli oma porukka. Toisaalta, Kuttulassa liikuttiin kyllä paljon isossakin porukassa, joten luultavasti olemme laskeneet yhdessäkin. Tapasimme Kuttulan jälkeen harvakseltaan, muutamia kertoja vuodessa. Pyhällä. Oulussa. Syötteellä. Aina se kaveri oli kuitenkin sama iloinen veikko.
11.2. Hyvää huomenta. Aamu on lauantain, jos saan makkarasta ennustaa.
- Ennustit väärin, nyt on perjantai.
Heräsin yöllä, kellon ollessa 02.45. Rapuista kuului varovaisia askelia ja valokeila leikkasi pimeää yötä. Mitä? Kuka liikkuu? Eivät Ilkka, Riku ja K-E ole vielä ehtineet tänne. Tyyppi katseli huoneisiin, kunnes valokeila kääntyi kohti minun huonetta. Huoneen ovi oli raollaan ja tyyppi tuijotti minua. Teeskentelin nukkuvaa. Makasin makuupussissa kädet ristissä rinnan päällä. Kylmä karsi ruumistani. Muistin lompakkoni olevan alakerrassa. 600 FFr rahaa, ajokortti, ei muuta, passi on tuossa pöydän kulmalla ja lentoliput. 10 sekuntia tuntui kolmelta minuutilta. Tyyppi lähti lopulta pois. Askeleet veivät hänet portaita pitkin alas. Makasin vielä pitkään liikkumatta. Kuuntelin. Mies/nainen meni ulos.
Puin päälleni ja menin alas josko jotain tapahtuisi. Olin urhea. Sehän on Ilkka! ”Moro.” ”Tervetuloa!” ”Ihan ok.” Pian ne pojat tuli Euroopan läpi. Majoitin matkamiehet tyhjiin sänkyihin. Kaikki kelpasi. Olivat väsyneitä. Ja maailma pelastui!
Edeltävä katkelma on vuodelta 2000. Ilkka, Riku Mattila ja Kristian-Erik (en ole varma nimestä) tulivat yöllä, Euroopan läpi ajettuaan Kuttulaan. En odottanut heidän saapuvan vielä yöllä ja muistan, että olin hyvin epäileväinen sen suhteen että hahmo rappukäytävässä olisi ollut joku tulijoista. Aluksi olin jopa aavistuksen kauhuissani kun heräsin käytävässä välkkyvään otsalampun valoon. Mielessä kävivät sen kaltaiset asiat kuin puukko ja ruumissäkki.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)