Vaikeinta näissä hommissa on keksiä otsikko

Harjoitimme viikonloppuna kaksi päivää ski-touringia. Ja muita lumitöitä. Niistä kerron vähän jotain nyt.

Starttasimme lauantaiaamuna aikaisin.

Sovimme Teron kanssa että lähtökahvit Tsokassa klo 11. Sopimus piti ja olimme H:n kanssa ravintolassa vain viisi minuuttia sovitusta ajasta. Nopeat nisukahvit ja liikkeelle, suuntana Karhunjuomalampi ja Noitatunturi. Laskimme Karhunjuomalammelle menevälle kesäreitille ja lähdimme skinnaamaan sitä myöten.

Karhunjuomalammelta suuntasimme Pikkukurun pohjoispäätä kohti ja siitä ylös Noitatunturiin. Keli oli varsin hyvä. Kevyt tuuli kävi jostain lännen puolelta ja Noitatunturin huippu tarjosi hyvän tuulisuojan. Emme nousseet aivan Noitatunturin huipulle, koska huippu on loivaa avotunturia ja siten alttiina tuulelle. Tuuli tekee yläosan lumesta laskukelvotonta, joten sinne on yleensä turha kiivetä jos on laskutarkoituksessa liikkeellä.

Kiinnitin Pikkukurulle saapuessamme huomiota lumen pintaan. Kaikkialla reittimme varrella pakan ylimpänä kerroksena oli kuuraa. 

Tuon kuuran kidekoko on helposti lähes sentin luokkaa. Lumivyörykirjallisuudessa puhutaan pintakuurasta, jota muodostuu sopivissa olosuhteissa lumen pinnalle. Sopivissa olosuhteissa myöhemmin sama pintakuura voi olla se ratkaiseva heikko kerros lumipakassa, joka pettää aiheuttaen vyöryn.

 

Hiihtolomien alla varoiteltiin Lapissa suuresta lumivyöryriskistä ja sen vuoksi tarkkailin ympäristöä ehkä vielä tavallistakin enemmän. En minä tiedä, tiedänkö minä lumiturvallisuusasioista paljoakaan mutta yritän noudattaa jonkinlaista varovaista lähestymistapaa näihin asioihin. Voisinkin kertoa joku toinen kerta siitä, mikä johti tuohon lumivyöryvaroitukseen.

Laskimme kolme laskua Pikkukuruun kurun eteläpäässä, lähes Oravalammelle asti. Välttelimme vyöryjen pelossa kurun avonaista keskiosaa. Siellä on yleensä huono lumi, joten oli senkin puolesta järkevää pysytellä metsässä. Metsässä lumi oli suomalaisittain erinomaista.

Pikkukurussa on aivan erilainen tunnelma kuin kuuluisammassa isossa veljessään. Hyvä, laskettava korkeusero on pienempi mutta profiili on hyvin samankaltainen. Jykevässä metsässä lumi pysyy hyvin tuulelta suojassa ja siksi hyvänä laskea. Ehkä suurin ero Isokuruun on kuitenkin se, että Pikkukurussa ei juuri koskaan tapaa muita laskijoita. Siellä saa temmeltää omalla porukalla. Siellä tuntuu että on paljonkin kauempana hiihtokeskuksesta kuin välttämättä edes on.

Pikkukurun laskujen jälkeen nousimme vielä Ukonhatun rinteeseen, puurajaan ja lähdimme hiihtelemään sitä noudatellen kohti Isokurua ja viimeistä laskua ennen paluuta ihmisten ilmoille.

 Koko reissuun meni aikaa noin kuusi tuntia. Laskimme neljä laskua ja hiihdimme noin kymmenen kilometriä.

Sunnuntaina kävimme H:n kanssa nopean, kolmen laskun keikan Isokurussa. Ensimmäinen lasku Kultakerolta kuruun ja kaksi laskua Ukonhatun harjalta. Löysimme muutaman puun takaa tyynen paikan, jossa oli hyvä istuskella lämpimässä auringon paisteessa ja aistia saapuvaa kevättä. Laskut noudattelivat edellisen päivän ja aikaisempien reissujen kaavaa; hyvää metsähiihtoa jykevässä petäjikössä. Ensimmäisellä laskulla emme laskeneet alas kurun pohjalle vaan lähdimme takaisin ylös ennen alajyrkännettä.

Illalla vielä vähän lumenluontia tunturissa ja palkaksi

Hard Road

Hiljasta on ollu. Kovin hiljasta. Noin pujoittelun näkökulmasta. Edelliset varsinaisemmat mäkihavinat ovat tammikuun lopusta, siis aika tarkkaan kuukauden takaa. Pari viikkoa meni kaupungissa pakkasta paossa. Mainio Iso-Syöte Freeride 28.1. jäi pakkasen takia kokematta. 

Viime vuonna olin paikalla ja hyvä meininki oli. Siistiä että joku jaksaa värkätä. Läskikymppi jaksaa muutenkin puuhastella, yhteisiä reissuja jne. Minä en ole varsinaisesti mikään tellu-seura-aktiivi mutta hyvä että jotku ovat. Vielä seuraavakin viikonloppu meni täällä kaupunkiasunnolla.

Puolisentoista viikkoa sitten yritin mäkeen kotitunturiin mutta kelit olivat hankala edelleen. Ei niinkään pakkanen, se oli jopa erittäin miellyttävissä -3..-6 c lukemissa mutta tuuli, tuo pujoittelijan arkkivihollinen. Perjantaina ehdin laskea neljä mäkeä ennen kuin X-press meni tuulen vuoksi kiinni. Sama lauantaina. Sunnuntaina sinkki ja näkyvyys olematon. Perjantaina kävin kuiten jääraudoilla naputellemassa tuolihissirinnettä myöten ylös että tulisi vähän urheiltua. Se onkin jäänyt viime aikoina vähiin.

Viime viikonloppukin meni vähän pieleen. Perjantaina en olisi ehtinytkään. Launtaina tuuli (mikä yllätys). Kävimme kuiten vaimon kanssa himmeleillä tunturin ympäri hiihtämässä. Isossa kurussa oli hienosti lunta.

Sunnuntaina pari laskua kakkoselta kuruun. Lunta oli. Jos edellisen kerran valitin että ei ole pohjia, se ongelma oli nyt (vissiin) pois pyyhitty. Lumipakka oli tiivistynyt progressiivisesti niin, että pienellä vauhdilla pikkukäännöstä pyöritellessä tuntui että lunta on jopa liikaa. Laskeminen meni vääntämiseksi. Olisi pitänyt kaahata isolla käännöksellä ja isolla vauhdilla. Hyvä reissu silti.

Sunnuntaina tuli koko maahan aika reippaasti lunta. Samoin eilen tiistaina. Jospa sitä tulevana viikonloppuna pääsisi vakavampimielisesti mäkihommiin. Ennuste näyttää nyt varsin näppärää pikkupakkasta ja hyvin kevyttä tuulta. Pilvistä tosin ja se saattaa vaikuttaa näkyvyyteen tunturissa. Voisi käydä hiihtelemässä talven ensimmäisen reissun Noitatunturissa. Pitää ottaa kamera mukaan ettei tämä palsta mene pelkäksi kirjoittamiseksi.

Pilkkusäännöt

Mulla on tunne että minä en oikein muista noita pilkkusääntöjä. Ne menee jotenki ja minä olen päättänyt että laitan pilkun siihen kohtaa mihin se jotenki tuntuisi loogisesti tulevan. Kärsin tästä jo opiskellessani. Minullahan meinasi gradututkimus jäädä aikoinaan alamittaiseksi, lähes insinöörimittoihin. Olin siitä vähän huolissani mutta pelastavana enkelinä paikalle liihotti opponentti, joka opponoidessaan sitä pumaskaa lisäsi sinne kaikki puuttuvat pilkut ja kas, työlle tuli heti kuusi sivua lisää mittaa.

Pyhä non stop

Pyhä non-stop, 75 runia, 21 000 metriä verttiä 9 ½ h:iin viime keväänä oli tietysti hauskanpitoa sekin mutta myös että saadaan huomiota ja saadaan päteä. Sain idean kokeilla kuinka paljon yhden päivän aikana ehtii laskea samoihin aikoihin lasketusta Ylläs24:sta. En tietenkään ollut lähdössä Ylläkselle vaan ajattelin, erakkoluonne kun olen että minä teen tuon yksin ja omalla tavallani. Elettiin jo huhtikuun puolta väliä joten kausi alkoi olla ohi eikä mahdollisia päiviä tuon suorittamiseen siis ollut kauheasti jäljellä. Arkena, (työttömyys, mikä ilo ja autuus!) luonnollisesti ettei aikaa kulu hissijonossa. Mielellään tuulettomana päivänä, että hissi pyörii maksiminopeudella. Myös pakkanen olisi hyvä, että mäki pysyy nopeana. Sellaista ei tuohon aikaan enää ollut tarjolla. Sääennuste näytti nousuviikolla joka päivälle jotain + 10 asetta ja blue birdiä. Sohjohommia oli siis tiedossa.

Keskiviikon ja torstain väliseksi yöksi ennuste näytti aivan ohutta pakkasta. Sekään ei riittänyt, sillä puoli kymmeneltä, kun lähdin laskemaan ensimmäistä kertaa Polaria alas, rinne petti suksen alla jo aivan ylhäälläkin. Aloin kuitenkin toteuttamaan suunnitelmaa. Ei taukoja. Vähän leipää, suklaata ja hedelmiä hissinousujen aikana, samoin vähän mehua camel bagista. Tukkimiehen kirjanpidolla, joka kolmannen laskun jälkeen, kolme viivaa muistikirjaan. Niki tuli jossain vaiheessa mukaan ja kyseli mistä on kysymys. Samoin etten nyt ehdi odottaa ja Nikihän oli pian jyvällä siitä, mistä oli kysymys.

Hissille muodostui vaihtelevasti jonoa. Ei kuitenkaan mitään pitkää odottelua missään vaiheessa vaan toiseen tai ainakin kolmanteen tuoliin pääsi joka kerta. Aluksi laskin/laskimme Polaria mutta valtaosa päivästä kului Huttua laskien. Se hidasti suoritusta sillä laskimme muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta aina alas asti, siis hotellin ja Iso kurun välisen sauvakävelyreitin tasolle ja otimme sieltä liu’un kohti Ski Wayta ja uutta hissinousua. Vaikka kuinka lujaa laski, aina se ’alalenkki’ vei jonkin verran aikaa sillä vauhti ei oikein kunnolla riittänyt perherinteiden yli vaan vähän joutuin joka laskulla lykkimään. Ratalaskutermiä jos käyttää niin voi sanoa että laskimme Huttua alapyöreästi.

Pidin yhden tauon tarkalleen puolessa välissä päivää. Istuin vartin hiihtokoulun toimistolla ja otin kengät hetkeksi pois jalasta. Iltaa kohti, kun aurinko kääntyi lännen puolelle, rinteet alkoivat mennä uudelleen jäähän. Itsellä alkoi myös olla paras terävyys jo pois joten vanha mies kun olen, täytyi ottaa varovaisemmin, ettei satu mitään ikävää. Mitään ikävää ei sattunut, vaan jatkoin laskemista ilman taukoa aina siihen asti kun hissiä alettiin sulkea. Ehkä olisin vielä yhden voinut laskea mutta eikö se ole niin että päivän viimeistä laskua ei koskaan saa laskea vaan hommat lopetetaan yhtä mäkeä aiemmin.

Eipä tuossa mitään erityisempää järkeä tai tolkkua ollut mutta tulipahan tuokin kokeiltua. Olen kuitenkin sen sortin vääntöpää, että nuo kestävyystyyppiset kokeilut kiinnostavat. Kun noilla spekseillä pystyi laskemaan 75 runia hissin aukioloaikojen puitteissa, optimiolosuhteissa menee reilusti enemmän. Talvella kun mäki pysyy kovana koko päivän, väkeä on vähän ettei tarvitse jonottaa ja hissi toimii moitteetta, pystyy tuohon lisäämään kymmenen viisitoista mäkeä ihan kohtuuhommalla. FIS:ä tai Polaria hinkkaamalla pääsee parhaaseen tulokseen. Sininen rinne on hidas, sieltä ei kannata kiertää. Luultavasti pelkkä FIS:in laskeminen syö reidet ennen kuin päivä on täysi, joten pääasiassa Polaria mutta homman mielekkyyden lisäämiseksi ja huvittavuusaspektin vuoksi, muutamia runeja FIS:ssa aina silloin tällöin.

Saattaisi toimia kuin kissa kuumassa purossa.

8.2.1999

Se oli mystistä. Katot notkuivat vasta sataneesta, höyhenen kevyestä lumesta. Taivaan ikkunasta lunta putosi lisää. Hakkasin sauvalla huoneen avoimesta ikkunasta jääpuikkoja poikki. Yhden lyönnin seurauksena jääpuikon pala lennähti viereisen talon katolle.

 

Pienen jääkimpaleen voimasta katolla ollut, vasta satanut lumi alkoi elää. Ensiksi jääkimpaleen läheltä, talon päädystä kohti räystästä ja katon harjaa. Ihan katon reunalla ollut lumi alkoi valua maahan. Ehkä 30, ehkä 50 sentin matkalta katon reunasta sisäänpäin, höyhenen kevyt pintalumi vyöryi maahan. Ketjureaktio jatkui räystästä pitkin etäämmälle, talon toiseen päätyyn. 1 – 3 sentin syvyydeltä, pintalunta alas.

Kun reaktio eteni talon toiseen päätyy, se ei pysähtynyt vaan jatkoi seuraavan talon katolle, samalla tavalla, järjestelmällisesti edeten. Kun jääpuikosta oli kulunut ehkä viisi sekuntia, reaktio eteni kolmannen talon katolle. Samalla tavalla, loogisesti, pintalumet pölynä alas… mystistä.

                                                                                                         
Näin kirjoitin 13 vuotta sitten siitä mitä näin. Tuohon täytyy lisätä vielä että kolmannen talon, tai neljännen, en muista enää, katolla ei tapahtunutkaan enää aivan tuo sama. Siellä koko harjakaton toisella sivulla ollut, ehkä parinkymmenen sentin paksuinen lumipatja nytkähti yhtenä laattana kymmenkunta senttiä alaspäin mutta ei kuitenkaan pudonnut maahan asti.

Tuolloin Alpeilla elettiin kovinta lumimyrskyä vuosikymmeniin. Tiistaina 9.2. Chamonixin alueella oli tullut edellisen lauantain jälkeen noin kaksi metriä lunta. Kello 14.40 massiivinen, 300 metriä leveä laatta irtosi  Montagne de Peclerey - vuorelta ja syöksyi Le Tourin kylään haudaten alleen seitsemäntoista taloa ja tappaen kymmenen ihmistä.