Kalenterit esiin!

Kuten varmaan arvaattekin, on aika avata vanhat kalenterit seppoisen selälleen ja kaivella menneitä. Tikulla. Meillä täällä Lapissa ei kaivella tikulla silmiä, vain menneitä. Tikku soveltuu siihen erittäin hyvin.

Otetaan siis vanhat kalenterit kaapista ja avataan ne. Viikon 5 kohdalta. Siinähän me olemme menossa. Kuten muutamat tietävätkin, olen pitänyt kirjaa hiihtopäivistäni kaudesta 1995 – 1996 saakka. En mitään sen ihmeenpää päiväkirjaa vaan merkinnyt vähimmillään vain että olen ollut mäessä tai kuten keväällä 1999 jolloin kirjoitin jotain vähän enemmän päivän tapahtumista; mitä, missä ja kenen kanssa. Kuttulassa ollessani kalentereihin on tarttunut myös muita merkintöjä talon tapahtumista.

Siis, viikko viis. Vuonna 1995 ko. viikolla näkyy hajonneen sukset. Kyllähän minä tuon hyvin muistan. Dynastarin mogulisukset eivät kestäneet pakkasta. Liian kovasta muovista kyhätty kuorirakenne pärähti kärjestä mäskiksi. Mäkipäiviä tuossa vaiheessa kautta takana 35. Seuraavana vuonna 34, muutoin ei mitään merkittävää.

Vuosi 1998 oli ensimmäinen Gravessa. Alkuviikosta olemme käyneet porukalla Grenoblessa. Olin tuona keväänä eurotyönhakijana Ranskassa. Yritin käydä Grenoblessa työkkärissä mutta se oli turha reissu. Grave kuuluu Brianconin pitäjään näissä työttömyysasioissa. Se hyöty Grenoblessa käynnistä oli, että siellä oli englanninkielen taitoinen virkailija joka ystävällisesti (!) auttoi minua papereiden täytössä. Brianconin työkkärissähän kukaan ei englantia puhunutkaan. Mäkipäiviä tuolloin takana 26.

Seuraavana vuonna viikolla viisi kävin Helsingissä työhaastattelussa. Turha reissu, en saanut töitä. Perjantaina lensin erään, nykyään tietoliikenteen salausjärjestelmiä vääntävän kaverin kanssa Helsingistä Pariisin kautta Lyoniin ja siitä Satobussilla Grenobleen. Lauantaina muutimme Terrassen Les Tranquillesista Freauxiin ja taloon josta myöhemmin tuli Kuttula. Päiväkirjamerkintäni sanoo seuraavaa: ”Muutettiin Freuxiin. Kauhea kummitustalo mutta hienot näkymät! Sataa lunta ja juodaan viiniä. Yhdeksän litraa ranskalaista laatuviiniä hintaan 60 FFR.”



Juopottelun lomassa sovimme sopivalla porukalla että lähiviikkoina käydään laskemassa col de Burlan Laskematta on..

Sunnuntaina emme ole hätäilleet. Vuonna 1999 Graven hissi avattiin vasta maanantaina, mäkipäiviä viikkoon 5 mennessä 17, mostly Suomessa, muutama Verbierissä.

Viikolla viisi, vuonna 2000 väki Kuttulassa vaihtui tiuhaan. Maanantaina tuli vieras Genevestä, keskiviikkona yksi kaveri Suomesta ja kolme Verbieristä, torstaina pari heppua Tampereelta, paikallinen supersankari ja valokuvaava telemarkhiihtäjä. Verbier lähti takas kotiin perjantaina. Viikon päätteeksi kulmille pyörähti kova kolmikko Suomesta, yksi itä-lappilainen paikkakunta, yksi nykyisin Espanjassa majaansa pitävä hevimies sekä mies, jolla on halua ja taitoa kirjoittaa hiihtosta. Itse näyn pujoitelleeni telemarkkia sunnuntaina. Lainahöyhenissä. Mäkipäiviä kasassa kuusitoista.

Myös vuonna 2001 viides viikko toi taloon paljon porukkaa. Tiistaina pariskunta varsinais-suomesta, keskiviikkona kolme kaveria Verpparista, perjantaina siskokset Suomesta ja vielä lauantaina yksinäinen lumilautailija, niin ikään Suomesta. Perjantaina näkyy, että olen laskenut Verbierin vahvistuksen ja talon isännän kanssa Pan de Rideaun ja Girosen rappelikurun. Se on ollut vissiin ihan hyvä päivä. Lauantaina Brianconissa pitsalla. Sunnuntaina on myös pujoiteltu, 2xTrifide 2 ja Freaux 2:n kautta kämpille. Hiihtopäiviä kuusitoista.

Vuoden 2001 viikko viis päättyy merkintää ’mellakka!’ Maininta viittaa tähän toisaalla dokumentoituun hässäkkään. Mieleeni on piirtynyt epämääräistä kolinaa ja pauketta. Ja sen jälkeen rauhallinen ääni: ”Nyt lähet meneen tai mä vedän sua oikeesti turpaan.”

Puujalka - bäume fuß

Mitä veripalvelun työntekijä sanoi aurinkotutkijalle, ku heräsi tämän vierestä rankan baari-illan jälkeen? ”Nyt on plasmat sekaisin.”

Otsikon paikka (Åka tele)

Nyt on käytössä jo uutta (vanhaa) gearia. Timo ystävällisesti niittasi Rottefella Cobra R8:t ja H:n muutaman vuoden vanhat Atomic Sweet Daddy 172cm yhteen.

 

Uutta, vanhaa, punaista, keltaista, jotain lainattua, ei mitn varastettua

 
Viikonloppuna laskin setillä ensimmäiset mäet. Yllättäen nyt on paras tellusetti koskaan, ihme? Ei välttämättä. Sweet Daddy on vissiin vuodelta 2006. Ovat siis palasen nykyaikaisemmat sukset kuin ne K2:t. Ostettiin Pays de Gexista kun olimme siellä päin joskus kesälomalla. Jos sitä vertaa K2:iin niin ainakin sen selvästi tuntee että Atomic on 11 senttiä lyhyempi. Ehkä herkemmän oloinen laskea. Puree kovaan rinteeseen sen mitä minulla tarvitseekin. Jäi jotenkin sellainen tunne että sitä piti laskea pidemmällä asennolla, jotta sen sai kunnolla pelaamaan.




Muutoin viikonloppu oli perussettiä. Lauantaina laskimme vähän Jacksonista lumien loppuja. Ei siitä oikein mitään tullut. Jotenki nihkeää oli. Illalla pari tuntia tellua. Sunnuntaiaamuna kävimme talven ensimmäisen reissun kakkosella. Lumitilanne on mitä on. Laadultaan lumi on suomalaisittain hyvää mutta sitä saisi vain olla 20 – 30 senttiä enemmän. Kivet ovat kovin lähellä lumen pintaa ja kun minkäänlaista kovaa pohjaa ei ole, vähänkin raskaampi käännös menee heti reilusti pakasta läpi ja siinä voi sattua huonolla tuurilla ikävästikin, ei pelkästään suksille. Laskimme kuruun kerran, nousimme takaisin ylös ja hiihtelimme mutkan pikku kurulla. Sitten takaisin kotio päin, lasku isoon kuruun ja kämpille. Suhasin vielä illalla pari tuntia tellua. Ja sitten nopeasti vaalivalvojaisia seuraamaan. Kyllä me nyt saamme linnan kaksi isäntää. Ja sekös meitä kaikkia naurattaa!

Telemark – freedom of whatevö

Asiaan. Analysoimme kaverin kanssa tellukäännöstä ravintola Tsokassa tuossa loppiaisen aikaan. Olimme yksimielisiä siitä, että telemark antaa paljon mahdollisuuksia varioida laskua käännös käännökseltä ja jopa käännöksen sisällä erilaisilla painonsiirroilla. Minä olen ajatellut vähän että mulla tekniikka on vielä niin häilyvä että se variointi juontaa sieltä mutta kyllä tämä kaveri oli samoilla linjoilla edelleen, ehkä parin kolmenkymmenen vuoden jälkeenkin. Telemarkkia voi laskea luontevasti edestä, takaa, sisäsuksella, ulkosuksella, lyhyellä ja pitkällä asennolla, aloittaen käännöksen vähän niinku väärässä järjestyksessä takaa ensin jne. Erityisen hauskaa tuossa keskustelussa oli kaverin kuvaus telemarkkäännöksestä kumpareikossa. Siinähän käännös tehdään ikään kuin tulosuuntaan tai ylämäkeen. Etusuksi tavallaan pysähtyy kun ajetaan kumpareen etureunaa vastaan. Tietty samalla tavalla alpilla kumpareita laskiessa alaskevennetään kumpareen etureunaa vasten mutta telemarkissa se liike tuntuu vielä voimakkaammalta juuri etusuksen osalta kun toinen jalka siirtyy samaan aikaan voimakkaasti eteen. Ei tuollainen variointi ole mahdollinen alppia laskiessa. Ainakaan luontevasti. Ainakaan minun taidoillani.

Mutta kuinka minusta tuli telemarksetin omistaja? Paukutin jääräpäisesti alppia liki 30 vuotta. Kokeilin telemarkkia parin laskun verran keväällä 1997 ja sen jälkeen vuosien mittaan ehkä neljä-viisi kertaa kunnes keväällä 2009 tuli ajatus että se telemark olisi kuitenkin aivan hyvä homma. Varmaan se tuli siitä kun randositeillä kantapäät auki liikkuessa sitä telluasentoa piti mallata joka käänteessä.

Vappuna -09 pyörin päämäärättömästi Pyhällä vuokraamon kulmilla ja harmittelin kun kausi alkaa olla paketissa. Silmiini osui vuokraamon "saa ottaa" ulkotelineessä oli yhdet siteettömät K2:n jotku keltaiset axis-sarjan sukset, varmaan just tällaiset.

Siinä vieressä oli jotku mustat Tuan tellut vuosimallia -39 ja niissä kiinni Rottefellan Riva II - siteet. Varmistin vielä vuokraamon kaverilta että saahan nämä tästä kerätä pois ja luvan saatuani nostin keihäät autoon. Nikkaroin Tua:sta kesällä siteet pois sillä mielin että ne laitetaan syksyllä K2:iin. Toinen K2:sta on viettänyt yhden kauden Pyhän Saunakurussa itsenäisyyspäivästä huhtikuun alkuun saakka. Edellinen omistaja oli menettänyt mäessä suksensa hallinnan ja se oli syöksynyt suoraa päätä Saunakuruun josta se keväällä, lumien sulaessa, löytyi.

Monot hankin ihan perinteisesti ostamalla. Olin kesäaikaan Sveitsissä kaverin luona käymässä ja siinä tuli puhetta uudesta hienosta tellusetistäni. Hän oli siirtynyt NTN - aikaan ja siten hänellä oli joutilaana yhdet Garmontin telemarkkengät kaudelta 2002 - 2003. Tällaiset Squadrat häneltä parilla kympillä ostin


Nuo kengät ovat alunperin kuuluneet Jani Johansénille. Ne ovat siis opetettu hyville tavoille alusta saakka, Kiitos Janille!

Tuolla setillä hiihtelin viime ja toissa kaudella aika paljon, kun oli koko ajan niin kylmää. Telemark on erinomainen pakkaspäivän laji. Siinä joutuu kaiken kaikkiaan tekemään enemmän töitä kuin alppia laskiessa. Jalkaterä ”elää” joka käännöksellä ja siten varpaatkaan eivät palele niin herkästi kuin alppikengässä.

Aivan hyvä, itseasiassa erittäin hyvä noilla kamoilla oli tutustua telemarkhiihtoon. En tiedä, olisiko siitä ollut jotain hyötyä että sukset olisivat olleet uudet tai kengät just sopivat. Eipä ne tietenkään offisukset oikein ole mutta ei offilaskeminen telemarkin opettelussa ihan alussa ajankohtaista olekaan.

Miksi, oi miksi? (siinä se nuoruus hupenee)

Minulta kysyttiin itsenäisyyspäivänä motivaatiota laskea esim. 75 laskua päivässä tai hiihtää päivästä ja kaudesta toiseen ”vain” Pyhällä. Minun näkökulmasta aihetta sivuava keskustelu avattiin relaa.comiin eilen, 18.1. otsikolla Rinnelaskun riemu. Katotaanpa, keksinkö sille mitään järkevää syytä.

En minä tiedä siihen sen kummempaa motivaatiota kuin että laskeminen on hauskaa. Se on joskus niin hauskaa että oikein naurattaa. Sitä on hankala sanoin kuvata mitä se parhaimmillaan on, kun tuntee että lasku kulkee, välineet toimivat ja sen myötä intoa riittää.

Saatan helposti jauhaa samaa runia kerta toisensa jälkeen. Yksi käännös koko laskun aikana voi olla se syy, joka kannustaa laskemaan aina uudestaan. Yksi tällainen käännös näin talvikeleillä (talvikeleillä siksi että toimii parhaiten tai ainoastaan kun mäki on kova ja sukset terävät) on Pyhän Polarissa. Ottaa leikkauksen päällä linjan laskijan vasemmalta, turvallisesti taitteen yli niin että näkee onko siellä alla ketään, ajaa heti leikkauksen jälkeen ison käännöksen oikealle käytännössä 90 astetta fall lineen nähden ja heittää sieltä voimakkaalla kanttauksella käännöksen takaisin vasemmalle. Ei sen tarvi olla tuota isompi asia, joka saa ainakin minut ihan kuumaksi ja sahaamaan sitä samaa kerta toisensa jälkeen.

Olen ottanut telemarkin välinearsenaaliin vasta pari vuotta sitten. Se tuo uuden näkökulman ja uutta haastetta muuten niin tuttuun polariin. Samoin pari tuntia pukkelin päkyttämistä johonkin väliin. Se itse asiassa toimii silloin kun keli on huono. Jos sataa vettä tai on tuulista tai mitä vain, pari tuntia kumparelaskua pohjois-rinteellä riittää aivan mukavasti. Se on pohjoisessa myös tehokasta. Taitaa ottaa sellaisen 6 minuuttia kierros, tunnissakin ehtii..

Parasta on, jos tuntuu että laskupäivä päättyy kesken. Tulee mieleen kauden viimeinen laskupäivä Pyhällä vappuna 2010. Olin ehtinyt niillä lumilla laskea jo liki kahdeksankymmentä päivää, mukaan lukien viisi viikkoa Chamonixissa. Silti, kauden viimeinen päivä, nelisen tuntia sohjotellua pilvisessä säässä oli niin hauskaa että todellakin nauroin kun hissit suljettiin klo 17. Laskin viimeisen laskun Polarhissin hissilinjaa pitkin. Pientä, pyöreää, luisuvaa telemarkkäännöstä 5 senttiä paksussa sohjossa. Se hissilinja olisi minun puolesta voinut jatkua vaikka 1500 korkeuserometriä. Silloin tuntui että päivä, ja kausi, päättyy kesken ja paljon olisi vielä laskettavaa. Onneksi kausi jatkui vielä helatorstain aikaan kolmen päivän telttailu/hiihtoreissulla Fugldaleniin ja Fugldalsfjelletille joka myös Loddevarrina tunnetaan.

Musiikkia

Musiikki jättää parhaimmillaan aivoihin pysyvän jäljen, niinku juopottelukin. Siinä on vain se ero että musiikin jättämä jälki säilyy siellä aina, juopottelulla puolestaan on taipumus poistaa aivoista kaikki jäljet ja lopulta myös kaikki toiminta. Hämärästi muistan sen yhdenkin kerran ku blaa blaaa, blaaaa blaa blaa blaaa blaa, oh, I was so drunk.

Mulla on jäänyt mieleen muutamia biisejä, artisteja tai levyjä, jotka yhdistyvät tiettyihin tapahtumiin, elämän tilanteisiin ja paikkoihin. Tietenkin tuo ihana aika Kuttulassa on yksi sellainen. Kun kuulen pitkän tauon jälkeen tiettyjä levyjä, melkein itku pääsee. Niin tiiviisti ne ovat yhdistyneet Kuttulaan ja siellä vietettyyn aikaan, siihen keittiöön, paskan hajuun ja hyviin tyyppeihin. Josta tulikin mieleeni esim. se yks takatukka jolla oli jo vähän uimalakkia ja liian pieni fleece-liivi, you know who you are! Ajattelin että voisin tässä kirjoitella lyhyitä stooreja muutamista tällaisesta biisistä ja/tai artisteista/levyistä.

Liverpool ja 1960 – luvun alkupuolisko. Gerry Marsden kirjoitti laulun kaupunkia halkovan Mersey-joen ylittävästä lautasta mutta samalla myös itsestään ja kaupungista, jonka hän tunsi kodikseen. Marsdenin yhtye, Gerry and the Pacemakers, levytti ja julkaisi kappaleen Britanniassa vuonna 1964 ja Amerikassa 1965. Se nousi sijalle kuusi Britannian singelistalla. Yhdysvalloissa se saavutti sijan kahdeksan. Kuten aikalaisbändinsä Beatles, myös G&Pm’s tuli Liverpoolista, käytti Brian Epsteinin manageripalveluita ja levytti George Martinin alaisuudessa. Yhtyeen kolme ensimmäistä singleä nousivat kaikki UK Singes Chart – listan ykköspaikalle. Ennätys jota sivusi niin ikään liverpoolilaisbändi Frankie Goes to Hollywood parikymmentä vuotta myöhemmin. Myös FGtH on levyttänyt kappaleen, Relax – singlen b-puolena vuonna 1984 ja uudelleen, kokoelmalla Bang!... The Greatest Hits of Frankie Goes to Hollywood vuonna 1993.

Savukoski, valoisa kesäyö ja 1980 – luvun loppupuolisko. En voi muistaa mutta veikkaisin että heinäkuu ja välillä 1987 ja 1990. Nukuin jostain kummasta syystä patjalla olohuoneen lattialla. Kuuntelin yöradiota ja nauhoitin lähetyksestä musiikkia c-kasetille. No varma mä en oo mutta siinä ehkä oli jotain Bob Marleyta ja ainakin Hectoria, niin veikkaisin. Ehdottomasti siinä oli Stairway to Heaven. Oli muuten ensimmäinen kerta kun tuon usein kaikkien aikojen parhaaksi rock – biisiksi valitun kappaleen kuulin. Olin tuolloin kova headbanger, joten tuo sessio oli Zeppeliniä lukuun ottamatta ehdottomasti salassa pidettävä. Paitsi diggailimme kyllä tuolloin jo alustavasti myös Agentsia.

No anyway, kuuntelin valoisana kesäyönä radiota ja nauhoittelin sieltä biisejä aina kun ne kuulostivat hyviltä. Sen muistan että jossain vaiheessa aurinko alkoi taas paistaa sisään olohuoneen ikkunoista. Siitä tiedän, että oli jo heinäkuu. Juhannuksen aikaan aurinko näkyy koko yön mutta heinäkuun puolelle mentäessä se on jo sen verran alempana että jää Myllyvaaran taakse katveeseen.  Kesäyöt ovat kivoja. On rauhallista ja hiljaista. Lapissa ne ovat myös valoisia. Saa olla yksin. Jos voisin olla vähän niin kuin karhu, olisin. Nukkuisin lokakuusta helmikuuhun ja olisin hereillä lopun aikaan.

En ole kovin kummoinen kuvaamaan tunnelmaa. Enkä siksi enempää tuon yön tunnelmaa yritä kuvatakaan. Se tunnelma tulee kuitenkin aina mieleen kun kuulen Gerry and the Pacemakersin listaykköshitin Ferry Cross the Mersey vuodelta 1964.

Raapase kolometoista!

Tai eihän näissä presidentinvaaleissa voi kolmeatoista edes raapaista ku ehdokkaita ei ole niin montaa. En tässä ota kantaa saati anna mitään suosituksia siitä, mikä numero paperiin pitäisi raapaista.

Semmoinen tuli mieleen, kun vaalikarkkia just imeskelen että jos Suomessa jaetaan vaalikarkkia äänestäjille, mitä ruotsissa jaetaan? Röstiperunoita tietysti.

Kaig olla lobu

Tai ei aivan kaikki mutta vuodenvaihteen juhlakausi. Loppiainen, venäläisten joulu meni hyvin pujoitellen ja juhlien. Vaunun lämmityksen termostaattissa oli onneksi vain pieni vika. Hapettunut liitin katkaisi virran kulun termostaatin anturista lämmityksen ohjauspaneeliin ja siksi siellä oli perjantaina mäestä tullessa 36 astetta lämmintä! Näyttää nuo karavaanin sähköviat olla paljolti juuri kosketushäiriöitä.

Mäkihommat oli Huttu-ukon ruoskimista. Puhkilaskettua isolla kaasulla on mun juttu ja mukavaa. Sitä harrastin kolme päivää. Vähemmän muuten tulee osumia kiviin kun laskee lujaa ja kääntää suksea vähemmän poikittain. Osumathan ovat pahoja justiinsa silloin ku ajetaan paine päällä poikittain kiveen. SE repii petexin ja kantin, ei suora suksensuuntainen jälki.

Yhdet häät lauantaina. Vihkiminen Revontulikappelissa, josta siirtyminen Tsokkaan syömään ja siitä alas mökille juhlimaan isommalla porukalla. Muuten oli mukavaa mutta vanha ei jaksa valvoa. Siksi piti lähteä jo 02.30 kottiin nukkumaan. Harmi kyllä. Olisi ollut todella mukava porukka ja mukava istua, kuten kuuleman mukaan osa porukasta oli tehnyt aamu seitsemään saakka, mutta oli niin kova paine päästä sunnuntaiksi mäkeen että pakko oli lähteä nukkumaan. Silti piti lopettaa laskuhommat noin klo 16 ku alkoi nukuttamaan niin että hissinousujen aikana meinasi nukahtaa. Oispa nuo juhlat olleet kesällä että ei ois tarvinut hätäillä tollasten mäkiasioiden kanssa.

Tehokasta suurpujottelutekniikkaa yritin lauantaina vähän miettiä ja laskea. Melkein polveni loukkasin siinä hommassa. Muistin jostain lukeneeni että kisalaskija lähtee kohti uutta käännöstä ottamalla katsekontaktin ja kääntämällä ylävartalon kohti seuraavaa porttia. Minähän sitä kokeilemaan. Jotenki se meni, varmaan ajoituksen osalta, pieleen ja aikanaan leikatussa polvessa tuntui ikävä vihlaisu. Piti luisutella se lasku alas ja kokeilla seuraavalla varovasti että vieläköhän polvi toimii. Ei pitäisi alkaa urheilemaan.

Ohjeita käytetyn asuntovaunun ostajalle: Vaadi kaupan päälle yleismittari ja kolvi

Höh, ja kun minä eilen sain sähkön kunnolla pelaamaan käyttämällä vaihteeksi kaasulämmitystä niin että järjestelmästä tuli litratolkulla ilmaa ja neste rupesi kiertämään oikein kohinalla. Nimettäin. Jätin vaunun lämpiämään ja lähdin mäkeen. Laskin pari tuntia telemarkkia vuosikertagearillani. Kerron siitäkin sitten myöhemmin. Tulin sit seittemän aikaan kämpille ja totesin että lämmin on. Niin lämmin että väännän termostaatilla lämmityksen pois.

Mitään ei tapahtunut. Termostaatti sökö. Vaunussa lämmintä varmaa 25 astetta. Seiso siinä sitten untsikka päällä.. Näin tämä menee. Kai siitä joku rele on hajonnut. Ei ole kolvia eikä yleismittaria, ei voi tehdä mitn. Täytyy kaverilta kysäistä oisko sillä mittari mukana. Kolvia sillä tuskin on. Näillä spekseillä mennään nyt sunnuntaihin saakka.

Rock en rollista lyhyesti

Joka pojalla pitäis olla oma nimikko rokkiyhtye. Niinku nyt esimerkiksi on tällä Eddie Van Halenilla veljensä Alexin kanssa se Van Halen. Michael Schenkerillä on/oli MSG ja Juice Leskisellä Grand Slam. Sitte on, ketäs niitä muita vielä ois.. No ainakin on John Bongiovi ja yhtyeensä Bon Jovi ja oisko sitten vielä joku.

Niin tämä Pohjois-Korean uus päällikkö Kim Jon Gun. Siitähän ei juurikaan ole varmasti identifioituja kuvia ennekuin ihan viime ajoilta. Se johtuu siitä, että se on näihin asti esiintynyt salanimellä W. Axl Rose ja laulanu nimikkoyhtyessään Guns n' Roses.

uudenvuoden aikaankin pujoiteltiin

Uuden vuoden aika vilahti taas tavanomaisissa mäkihommissa. Ajoimme H:n kanssa perjantaina Oulusta tunturiin. Oulussa satoi koko päivän lunta, kuten satoi pari edellistäkin päivää. Samoin satoi Pyhällä. Aamun ensimmäiset fb:n kautta tulleet tiedot uudesta lumesta olivat 20 cm ja 30 cm. Suhtauduin molempiin pessimistin kriittisellä asenteella. Soitto kotikulmille S:koskelle antoi lukemiksi kymmenen senttiä ja ”muutama sentti”. Niiden kanssa oli jo huomattavasti helpompi elää. Illalla kun lopulta puskimme läpi tuulen ja aikamoisen lumisateen tunturiin, oikeaksi määräksi osoittautui joku 20 – 30 senttiä uutta höttölunta. Oikein hyvää pujoittelukeliä siis, erään lähteen mukaan jopa ’best skiing evö’. Ja mies on sentään ollut Gravessa laskemassa ja vietti viime talven pistöörinä Riksgränsenissä.

Räppäsimme lauantain edellispäivänä rikki laskettua Huttu-ukkoa, koska luotimme siihen että pidemmälle ei ole syytä mennä. Ei siellä kuitenkaan ole pohjia. Totuus paljastui siltä osin hieman toiseksi. Puurajan yläpuolella ei kivirakassa tietysti mitään laskettavaa ollutkaan mutta tuolihissirinteen takainen metsä, myös Jacksoniksi kutsuttu petäjikkö oli hehkutusten mukaan oikein hyvä. Ottivat ne onneksi sen verran takaisin, että jos laski vanhaan jälkeen, sitten meni suoraan kiville. Ei siis mitenkään eeppistä, eikä epistä meitä huttua laskeneita kohtaan. Minä tykkään laskea epätasaista ”mätikköä” isolla kaasulla, joten olin ihan tyytyväinen päivän antiin tuollaisenakin. Aluksi oli lieviä vaikeuksia päästä rytmiin kiinni kun oli laskenut koko alkukauden leikkaavalla rinnesuksella (Head Supershape i speed 170cm). Muutaman laskun jälkeen 176cm Gotama alkoi tuntua taas tutulta ja turvalliselta ja laskukin sitä myöten paremmalta.

Sunnuntaina hiihdimme H:n kanssa tunturin ympäri Karhunjuomalammen ja Lampiokurun kautta. Menin mäkeen joskus puoli kolme ja laskin reilun kaksi tuntia. Kai se uuden vuoden juhlinta otti veronsa, tai kuten ystäväni Sami sanoi: ”Ei se eilinen valmistautuminen vissiin osunut ihan nappiin ku näin heikottaa.” Tuli kylmä, tuli nälkä ja alkoi väsyttää. Ei jaksanut vääntää. Kävin kyllä laskemassa taas huttua kuun valossa muutaman kierroksen. Ei sitä oikeasti kuun valossa tarvi laskea. FIS:ssa on niin hyvät valot että ne heijastuvat pilvisellä säällä myös huttuun ja valaisevat sen täysin laskukelpoiseksi.

Illalla, kun valmistelin majoitetta lepotilaan työviikon ajaksi, tuli mieleen että kyllä sinne tunturiin olisi voinut jäädä. Kun on parikin kuukautta hiihtokeskuksessa ilman säännöllistä pakkoa lähteä välttämättä mihinkään, alkaa päästä oikeaan, leppoisaan olotilaan. Vaikka tässä vieressä asuukin ja ehtii jo perjantaina iltamäkeen, on se hiihto kuitenkin katkonaista eikä viikonlopun aikana tavoita aitoa hiihtolomavirettä. Viikon reissu Lyngeniin alkaa jo olla sellainen, ettei ensimmäisinä päivinä tarvitse vielä miettiä kotiin lähtemistä.

IHMISKAUPPAA RELAA.COMISSA

Itseään ulkoilun suomalaisena ykkösfoorumina joskus mainostanut relaa.com alittaa hyvän maun rajat ja riman alettuaan toimia välittäjänä ihmiskaupassa. Relaa.comin 'myydään' palstalle ilmaantui 1.1.2012 kuvottava ilmoitus otsikolla 'M:Akka R/S 3'. En tiedä mitä tuo R/S 3 tarkoittaa, enkä todellakaan halua tietääkään. Alla myynti-ilmoitus. Olen poistanut siitä kaikki iljettävyydet ja muun arveluttavan saastan. Tulkitkaa itse!

Myydään Akka. Käytetty kolme vuotta, nukuttu ehkä parisen kymmentä yötä. Kunto hyvä, ei repeytymiä tms. Hinta 300€/tarjous. Ostaja maksaa postit tai noutaa.

Kyllä on mennyt ulkoilu julmaksi ja moraalittomaksi!