Kohtasin perjantaina demonin. Ja voitin sen. Kävin siis ottamassa uudelleen mittaa Kivitunturin luontopolusta. Suoraan töistä. Ja vain kahden kahvikupillisen voimin.
Kreisi meinasi kiukutella kuten tiistainakin mutta en antanut sille periksi. Todellisuudessa kävelin kaikki alaspäin-portaat ja muutenkin olin viisaan varovainen alamäissä. Ylämäet pystyi juoksemaan kyllä. Ja nousua Kivitunturin lenkillä riittää. Sotsonportin kierroksella ovat mm. yhdet portaat, oisko ne vaik kaksi kertaa Uhriharjun portaiden mittaiset.
Kerran sukelsin nokka edellä turpeeseen. Mullahan on siis tapana kompuroida maastojuostessani. Törmäilypaikka oli nyt hietikkokangas, joten mitään ei käynyt. Paitsi tietysti kauhea tärähdys ja sen myötä vähän krampin tynkää vasenpaan kylkeen. Sit onnistuin save:aan kolme lähetä pitiä. Siis potkaisin varpaani johonki kiveen ja siitä pää edellä muutama vaappuva askel.
Maaliin tullessani vaivoina olivat kramppaava reisi, kramppaava kylki sekä kipeiksi potkitut varpaat ja jalkapohjat. Olipa taas reissu.
Sen verran täytyi kuitenkin haastaa etten juossut kahta kierrosta vaan kolme kertaa 8,6 km. Kaikkinensa siis rapiat 26 kilometriä. Aikaa paloi 3h20min. Vauhtini oli siis jopa yli puolet siitä, millä miehet kävelivät olumppialaisissa 50 kilsaa. NE on äijiä.
maanantai 13. elokuuta 2012
torstai 9. elokuuta 2012
Liikaa on liian vähän
Eilinen oli sellainen 'liikaa on liian vähän' päivä. Liikaa pyöräilya mutta liian vähän lihashuoltoa. Liikaa kahvia mutta liian vähän nestettä. Liikaa ikää mutta liian vähän jotaki. Vaikkapa flexibiliteettiä.
Nimettäin kävi niin että lähdin töiden päälle juoksemaan. Tavoitteena kiertää kaksi kertaa Kivitunturin luontopolku. Homma starttasi autolta oikein hyvin. Juoksin hyväkuntoista kuusikkokankaalle painunutta polkua ja pitkospuita ja juoksu tuntui sujuvan kepeästi. Ensimmäiset pitkät portaat nousivat oikein kevyesti. Samoin sen jälkeinen kangasharjanne eteni kuin Ströpsöössä.
Ongelmat alkoivat kasautua saavuttuani Kettukalliolle. Aiemmin mainitsemani harjanne päättyy alaspäin vieviin portaisiin. Portaita alas juostessa vasemmassa etureidessä alkoi tuntua lähestyvän krampin ensioireet. Voihhelevetti, ajattelin. Ehkä tästä kuitenkin selvitään jos nyt vaikka vähän kävelen ja venytän lihasta. Vaikka kyllä tiesin ettei mitään auta.
Riippusillalle laskeutuessani kiristys lihaksessa oli jo sitä luokkaa, että alamäkeen juoksemisesta ei tullut mitään. Venytin lihasta uudelleen ja toivoin että jos se jotakin auttaisi. Nousin portaat riippusillalta ylös ja jatkoin taas matkaa. Kiristys lihaksessa paheni ja alkoi vaikuttaa jo tasamaalla juoksemiseenkin. Klenkkana eteneminen taas alkoi tuntua alaselässä. Täydellisen tuhoutumisen merkit olivat siis ilmassa.
Jatkoin silti vielä lyhyemmän reitin risteyksen ohi ajatuksella että ”Chaattana, minähän kierrän sen mitä olen aikonut.” Kuitenkin heti risteyksen jälkeen, polun taas lähtiessä alamäkeen, juoksu tyssäsi kun jalkaa ei oikeastaan voinut koukistaa lainkaan. Sinnittelin kuitenkin Kivikurun laavulle saakka, jossa taas venytin lihasta lisää ja raapustin vieraskirjaan viimeisen viestini siltä varalta että katoan iäksi metsän siimekseen. Laavusta noustessani totesin että lienee viisainta palata tästä kohtaa takaisin ja lähdin vaappumaan kohti Äitipetäjälampea.
Kovan punnertamisen ja 1h40min jälkeen olin takaisin autolla. Kiristys jalassa helpotti aavistuksen matkan aikana mutta edelleenkään alamäkeen etenemisestä ei tullut oikein mitään.
Mulla on ollut viime vuosina aika usein ongelmia kramppailevien reisien kanssa. Olen itse päätellyt ongelmien johtuvan siitä että lumettoman ajan treeni on lähes yksinomaan maantiepyöräilyä. Sen myötä jarruttava lihastyö jaloilla jää käytännössä nolliin. Alamäkeen juostessa se sitten iskee takaisin. Puutteellinen lihashuolto ei aikanaan helpota asiaa. Eilen myös kohtuuton kahvinjuonti saattoi edesauttaa kramppien syntymistä, nestetasapaino mahtoi olla aika perssiillään.
Taidan määrätä itselleni vähemmän kahvia, enemmän lihashuoltoa ja lisää juoksemista. Eritoten alamäkeen. Kahvin juonnin osalta altistan itseni testiin jo huomenna kun käyn töiden jälkeen yrittämässä uudelleen tuota Kivitunturin reittiä. Tai sitten Noitatunturin kierrosta Pyhällä.
Nimettäin kävi niin että lähdin töiden päälle juoksemaan. Tavoitteena kiertää kaksi kertaa Kivitunturin luontopolku. Homma starttasi autolta oikein hyvin. Juoksin hyväkuntoista kuusikkokankaalle painunutta polkua ja pitkospuita ja juoksu tuntui sujuvan kepeästi. Ensimmäiset pitkät portaat nousivat oikein kevyesti. Samoin sen jälkeinen kangasharjanne eteni kuin Ströpsöössä.
Ongelmat alkoivat kasautua saavuttuani Kettukalliolle. Aiemmin mainitsemani harjanne päättyy alaspäin vieviin portaisiin. Portaita alas juostessa vasemmassa etureidessä alkoi tuntua lähestyvän krampin ensioireet. Voihhelevetti, ajattelin. Ehkä tästä kuitenkin selvitään jos nyt vaikka vähän kävelen ja venytän lihasta. Vaikka kyllä tiesin ettei mitään auta.
Riippusillalle laskeutuessani kiristys lihaksessa oli jo sitä luokkaa, että alamäkeen juoksemisesta ei tullut mitään. Venytin lihasta uudelleen ja toivoin että jos se jotakin auttaisi. Nousin portaat riippusillalta ylös ja jatkoin taas matkaa. Kiristys lihaksessa paheni ja alkoi vaikuttaa jo tasamaalla juoksemiseenkin. Klenkkana eteneminen taas alkoi tuntua alaselässä. Täydellisen tuhoutumisen merkit olivat siis ilmassa.
Jatkoin silti vielä lyhyemmän reitin risteyksen ohi ajatuksella että ”Chaattana, minähän kierrän sen mitä olen aikonut.” Kuitenkin heti risteyksen jälkeen, polun taas lähtiessä alamäkeen, juoksu tyssäsi kun jalkaa ei oikeastaan voinut koukistaa lainkaan. Sinnittelin kuitenkin Kivikurun laavulle saakka, jossa taas venytin lihasta lisää ja raapustin vieraskirjaan viimeisen viestini siltä varalta että katoan iäksi metsän siimekseen. Laavusta noustessani totesin että lienee viisainta palata tästä kohtaa takaisin ja lähdin vaappumaan kohti Äitipetäjälampea.
Kovan punnertamisen ja 1h40min jälkeen olin takaisin autolla. Kiristys jalassa helpotti aavistuksen matkan aikana mutta edelleenkään alamäkeen etenemisestä ei tullut oikein mitään.
Mulla on ollut viime vuosina aika usein ongelmia kramppailevien reisien kanssa. Olen itse päätellyt ongelmien johtuvan siitä että lumettoman ajan treeni on lähes yksinomaan maantiepyöräilyä. Sen myötä jarruttava lihastyö jaloilla jää käytännössä nolliin. Alamäkeen juostessa se sitten iskee takaisin. Puutteellinen lihashuolto ei aikanaan helpota asiaa. Eilen myös kohtuuton kahvinjuonti saattoi edesauttaa kramppien syntymistä, nestetasapaino mahtoi olla aika perssiillään.
Taidan määrätä itselleni vähemmän kahvia, enemmän lihashuoltoa ja lisää juoksemista. Eritoten alamäkeen. Kahvin juonnin osalta altistan itseni testiin jo huomenna kun käyn töiden jälkeen yrittämässä uudelleen tuota Kivitunturin reittiä. Tai sitten Noitatunturin kierrosta Pyhällä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)