Kuten olette varmasti kaikki jo mediasta havainneet, Isokurussa oli eilen sunnuntaina spontaani vyöry, joka työllisti pelastuspalvelua sen etsiessä, mutta ei onneksi löytäessä, vyörystä alle jääneitä.
HS:n uutinen aiheesta
En ollut nyte viikonloppuna tunturissa, joten en tuosta tapauksesta tiedä mitään. Sen sijaan tiedän mitä tein edellisenä viikonloppuna. Kävimme Pikkukurun kierroksella. Koska to-iltana ja perjantaina, siis 1. ja 2.3. keli kävi plussalla, hyvät Suomi-pyydat meni mönkään. Avoimilla paikoilla jotka olivat tuulelta suojassa, ja oikein harvassa metsässä lumi oli semi-ok, mutta puiden alla se oli ihan shittiä. Eipä siitä sen enempää.
Hiihtelimme Pikkukurusta pitkää poikkaria kohti Isokurua. Jossain vaiheessa, oikeastaan puolessa matkassa Ukonhatun eteläseinää vastaan tulee leveä, varmaan joku rapiat 100 metriä leveä aukko. Sen reunalla lumi alkoi humahdella epäilyttävästi. Päättelimme nopeasti että emme mene kentän poikki vaan nousemme metsän suojissa ylös flätimpään maastoon.
Kaivoimme kuopan tarkastellaksemme pakan koostumusta. Lunta kaivuupaikassa oli noin lapion verran, oisko sitä sitten joku 70-80 senttiä. Pinnassa sentin paksuinen sevä, siis kansi seurauksena edellisen päivän plussakelistä. Kannen alla noin sentin kerros kuuraa, josta kirjoittelin pari postausta sitten. Sen alla n. 30 senttiä tasalaatuista lunta, jonka jälkeen noin sentin kerros ihan sokeria. Tämä lienee se kerros, joka oli päällimmäisenä tammi-helmikuun vaihteen parin viikon pakkasjakson aikana. Sen alla taas tasalaatuista lunta maahan asti. Kaveri otti operaatiosta ja profiilista muutamia kuvia, jotka löytyvät tästä relaa.comin artikkelista.
Luultavasti se humahtelu, jonka havaitsimme, johtui päällimmäisen seväkerroksen ja sen alaisen kuurakerroksen liikkeistä. Arvioimme tulloin, että saattaisipa tässä olla aineksia jonkinlaiseen vyöryäksöniin, jos oikein huono tuuri käy. Ei oltu aivan väärässä, vaikkei tällä tarinalla ja eilisellä vyöryllä suoraa yhteyttä välttis olekaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti