Back home

Jottei tämä menisi aivan valittamiseksi niin jotain positiivista sentään:

Gotama 11/12, 186 cm

Palasin takaisin Völkl-raideriksi. Joskus vuonna harava-ja-niittokone Gravessa, P1:lle laskettaessa vein ylärinteeseen jääneen suksen muutamia kymmeniä metrejä alempana kumpareikossa maanneelle keski-ikäiselle herralle. Laskin tuolloin Kneissl:lla ja kun saksalaiseksi osoittautunut herra huomasi että lasken samalla merkillä kuin hän, hän totesi kiitokseksi 'Ja, Kneissl fahfer ist ein Kneissl fahrer' tai jotain sellaista ja kiitti suksesta.


Reilun kauden mittainen seikkailuni K2-maailmassa on osoittautunut hieman hankalaksi. En ole missään vaiheessa päässyt kunnolla jyvälle 181 cm Sidestashista. Early rise-keula, suora kanta. Minusta tuntuu että se yhdistelmä ei toimi.

Early rise tekee sen ettei kärki lähde viemään käännöstä niin kuin haluaisin. Suora kanta jammaa kiinni lumeen eikä lähde luonnollisesti luisumaan uuteen käännökseen. Seurauksena se, ettei suksi meinaa kääntyä lainkaan. Ilman early risea suksen kärki lähtisi viemään käännöstä, nyt kärki vain puskee. Olen päätynyt siihen että nyky-mallin K2:ia pitää laskea reilusti back-seatilla että tuosta ongelmasta pääsee eroon. Erittäin paljon rinnepainotteisesti viimeisen vuosikymmenen laskeneena tuo ei tunnu enää samalla tavalla luontaiselta kuin suksen laskeminen keskeltä.

Voi olla myös niin että vm. 2009 Scarpan lötköhkö randokenkä ei enää riitä tuon kokoisen suksen laskemiseen kovalla alustalla. Semminkin kun olen laskenut rinnelaskut parin kauden ajan erittäin jäykillä kengillä.

Kokonaisuutena sukset tuntuvat pitkiltä ja kankeilta. Gotamat ovat 5 senttiä pidemmät kuin K2:t mutta tehokantti jää kanta rockerin myötä käytännössä lyhyemmäksi kuin Sidestasheissa. Luotan että se tuo siihen ketteryyttä, jota olen jäänyt K2:ssa kaipaamaan.

Koska talvi on jo näinkin pitkällä, en asenna Völkleihin vielä siteitä. Ensi viikon Norjan reissu menee siis vielä vanhoilla suksilla. Kesällä on aikaa pohtia, mitkä siteet Gotamiin niitataan kiinni; Dynafit (tod. näk.), Markerin randoside, normaali puikkaside, telemarkside vai kenties plate, joka mahdollistaa useampien siteiden käytön.

Yhteenvetoa

Kirjotin ensimmäisessä bloggauksessani seuraavaa:

"Uutta gearia ei ensi kaudelle kauheasti tarvitse hankkia, mitä nyt yhdet keihäät ajattelin. Niistä sitten kun ne on hankittu ja laskettu. Vähän minua joku kypäräkameratsydeemikin kiinnostaisi. Pukkelin päkytystä vois kuvata. Ehkä jotain Pyhä-randoja. Ja sit varmaan Tamokkia maaliskuussa. Se oli niin hyvä skene viime keväänä että pakko ottaa uusiksi. Ajattelin pistää jokaisesta palkasta yhden tai jopa kahden noston verran rahaa sivuun ettei mene ihan sivusta katsomiseksi se reissu. Vähän on poikain kanssa muutamista muistakin kuvioista ollut puhetta mutta niistä sitten ku ne varmistuvat (homma on isollaan)."

Näistä MIKÄÄN ei ole toteutunut. Tai eka kohta on, mutta ei niin kuin tuolloin kuvittelin. Piti ostaa uudet rinnesukset, joilla on hyvä karvailla jäisiä mäkiä. Sellaisella 18-20 metrin radiuksella. Olisin kyllä ostanut mutta hovihankkijani ei pystynyt toimittamaan. Suksikauppa ei tänä talvena Suomessa ollut kuin ennen. Kauppiaat eivät halunneet hyllyihinsä hyvin suorituskykyisiä rinnesuksia, eikä niitä sitten löytynyt maahantuojan varastostakaan. Jäi siis rinnesukset ostamatta.

En hankkinut myöskään kypäräkameraa. Enkä käynyt Tamokissa. Enkä lähtenyt poikain kanssa reissuunkaan. On kyllä surkeaa suunnittelua. Kypäräkamera-asia on vähän niin että ku ei minua oikein paljoa kiinnosta tuommoinen kuvaushomma, saati sitten editointi, ajattelin että ei taida olla hintansa väärtti. Ainakaan tällaisella kaudella kun valtaosa hiihdoista tapahtuu kotimäellä. Ehkä se voisi toimia paremmin jos satsaa pitkään alppireissuun.

Tamok jäi jostain syystä käymättä. Viimeinen niitti oli Freek end, joka osui Tamokin kanssa samaan ajankohtaan. Ei vain sillä hetkellä iskenyt Norjaan lähtö. Ajattelin kai säästää paukkuja ensi viikkoon. Vappuviikko Lakselvbuktissa. Niin aina. Kuten myös nyt. Aiemmasta poikkeavalla porukalla. Ihmiset eivät ole erityisen poikkeavia mutta rouvaa lukuunottamatta en ole tällä miehityksellä aiemmin randolla käynytkään.

Ei tuo poikain kanssa reissaaminenkaan sitten toteutunut. Papparando 2012 suuntautuu Huippuvuorille. Vuosi sittenhän olimme Alta Ruta de Pallarsilla Pyreneillä. Mulla ois jäätynyt siellä jäätiköllä näpit. Sikasiisti reissu varmasti. Porukka aivan ykköslaatua ja ympäristö kaikkiaan aivan huippua. Tällä kertaa näin. Enkä valita. Toimin poikain radiomiehenä täällä toimivien tietoliikenneyhteyksien päässä. Välitän miehillemme päivittäin tuoreet sääennusteet ja tiedotan jäätikön tapahtumista tähän suuntaan.

Pääsiäinen - påskepuder

Siis

-         torstaina reilun parin tunnin metsäsuksihiihtolenkki. H

-         perjantaina Noitatunturin topin kautta neljä laskua Pikkukurussa ja yksi kakkoselta Isokuruun, noin 6 tuntia. H, Niki

Niki ja H Noitatunturissa.

-         lauantaina kolme laskua Pikkukurussa ja yksi kakkoselta Isokuruun, noin 5 tuntia. H, Sakke, Salla, Maku, Jusu

Kuva: Salla Sipari

-         sunnuntaina aamusta kuusi laskua puikkaa hissillä. Noitatunturin topin kautta Peurakurun ympäri valvontatuvalle, josta Pikkukuruun ja siitä kakkosen yli Isokuruun, noin 5 tuntia. H, Jusu.

-         maanantaina 9.30 – 14.00 telemarkkia hissillä.

Voisin sanoa että oli työntäyteinen pääsiäinen. Eipä silti, mukavaa se oli. Sää oli todella kaunis. Aurinko paistoi ja keli oli lauantaita lukuun ottamatta poikkeuksellisen tyyni. 

Sunnuntai oli siisti. Haaveilin salaa tekeväni pääsiäisenä tuollaisen reissun ja haave toteutui just hyvin. Laskua koko keikalla ei tullut kuin kakkoselta alas kuruun mutta tasamaan skinnausta sellainen 12 kilometriä. Että mä diggasin. Noitatunturin eteläseinällä vuottui yhden seurueen hiihto- tai skinnausjäljet. Pari jänistä ja yksi poro. Muuten ihan autioita.

Peurakurun tutkimus- ja valvontatupa.

Peuraharjun tutkimus- ja valvontatupa Peurakurun eteläpäässä on nimensä mukaisesti rakennettu tutkimustoimintaa varten vuonna 1988. Tupaa ei oikeastaan edes ole merkitty karttoihin. Jos suurentaa esimerkiksi kansalaisen karttapaikan karttaa tuolta alueelta mittakaavaan 1 : 8 000, tuvan symbolin kyllä huomaa mutta sen nimeä ei kartassa mainita. Googlekaan ei löytänyt kuin yhden artikkelin jossa tupa mainittiin. Pyhä-Luoston kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelman mukaan tupa pidetään edelleen tutkimuskäytössä, vaikka se hankalan saavutettavuutensa vuoksi onkin vajaakäytöllä. Sijaintinsa vuoksi sitä ei myöskään ole, käyttösuunitelman mukaan, tarkoituksenmukaista ottaa matkailukäyttöön. Niin mukavaa kuin sen vuokraaminen muutaman päivän laskureissun tukikohdaksi olisikin. Näin talvella tuvan huomaa jos menee Peurakurun eteläpäähän, tuvan katto loistaa lumivalkoisena suorakaiteena metsän keskellä. Kesällä sitä on vaikeampi havaita. Tallustelin viime syksynä samoilla sensseillä ja katselin mökin suuntaan mutta en sitä tuolloin havainnut.

Tavallisella öö-luokan puhelinkameralla ei kaksisia kuvia oteta mutta saa noista vähän jotain tolkkua kohteista. Rouvan kamerassa ois parempia kuveja ku ne jaksais sieltä kaivaa.

Noitatunturin takana Ukonhattu ja sen takana, jo kuvan ulkopuolella Kultakero.

H ja Jusu Pikkukurussa.

H virittelee skinejä suksiin Pikkukurussa.

Peurakurun karua maisemaa.

Korppikotkan jäljet lumessa.

Perussettiä.

 

Kauden parasta hiihtoa

Männä viikonloppu tarjosi kauden parasta hiihtoa pari pitkää päivää. Perjantaina harrastimme työpaikan kanssa virkistäytymistä ja sehän tarkoitti että ajoin tunturiin jo torstai-iltana. Pari tuntia telemarkkausta Jacksonissa ja muissa rinteen vierustoissa. Edellisen viikonlopun treenit olivat jalostuneet neljän päivän aikana mitä melkoiseksi telemark-taituruudeksi. NOT. Mutta sen verran kuitenkin että selvisin Jacksonin jykevän petäjikön kohtuu-sujuvasti alas.

Perjantaina ja lauantaina laskimme Aittokurua ja Saunakurua sekä Persettä. Ja oli mukavaa. Ystävääni Kimmoa matkien voisin sanoa että nuorruin ainakin kymmenen, ehkä jopa 15 vuotta. Droppailin kallioilta enemmän kuin varmaan aiemmin elämässäni yhteensä. Kelit olivat juuri otolliset siihen touhuun. Hypimme Aittokurun kiviltä. Hypimme Saunakurun kallioilta. Laskimme Tajulle.

Lauantain jyrräsimme Persettä. Jo noin viikon verran vallinnut kylmä pohjoisvirtaus on pitänyt huolen, ettei lämpötila ole noussut edes auringossa plussan yläpuolelle. Perseessäkin, joka sojottaa liki etelään, lumi pysyi kuivana ja suomalaisittain erinomaisena. Järkevällä reittivalinnalla Perseeseen tamppaaminen Saunakurun yli vein noin 40 sekuntia. Takaisin hissille pääsi kolmella luistelupotkulla. Luksusta!

Oli meillä mukana mainio videokuvaajakin. Paha vain, etteivät kuvaaja ja malli puhuneet ns. samaa kieltä. Ehkä vika kuitenkin oli mallissa, joka suoritti kaiken magicin puiden takana. Ohessa yksi kuppanen yritelmä.

Kiitokset erikoisen hyvistä laskuista Antti, Jaakko, Jun sekä Salla!