Vaikeinta näissä hommissa on keksiä otsikko

Harjoitimme viikonloppuna kaksi päivää ski-touringia. Ja muita lumitöitä. Niistä kerron vähän jotain nyt.

Starttasimme lauantaiaamuna aikaisin.

Sovimme Teron kanssa että lähtökahvit Tsokassa klo 11. Sopimus piti ja olimme H:n kanssa ravintolassa vain viisi minuuttia sovitusta ajasta. Nopeat nisukahvit ja liikkeelle, suuntana Karhunjuomalampi ja Noitatunturi. Laskimme Karhunjuomalammelle menevälle kesäreitille ja lähdimme skinnaamaan sitä myöten.

Karhunjuomalammelta suuntasimme Pikkukurun pohjoispäätä kohti ja siitä ylös Noitatunturiin. Keli oli varsin hyvä. Kevyt tuuli kävi jostain lännen puolelta ja Noitatunturin huippu tarjosi hyvän tuulisuojan. Emme nousseet aivan Noitatunturin huipulle, koska huippu on loivaa avotunturia ja siten alttiina tuulelle. Tuuli tekee yläosan lumesta laskukelvotonta, joten sinne on yleensä turha kiivetä jos on laskutarkoituksessa liikkeellä.

Kiinnitin Pikkukurulle saapuessamme huomiota lumen pintaan. Kaikkialla reittimme varrella pakan ylimpänä kerroksena oli kuuraa. 

Tuon kuuran kidekoko on helposti lähes sentin luokkaa. Lumivyörykirjallisuudessa puhutaan pintakuurasta, jota muodostuu sopivissa olosuhteissa lumen pinnalle. Sopivissa olosuhteissa myöhemmin sama pintakuura voi olla se ratkaiseva heikko kerros lumipakassa, joka pettää aiheuttaen vyöryn.

 

Hiihtolomien alla varoiteltiin Lapissa suuresta lumivyöryriskistä ja sen vuoksi tarkkailin ympäristöä ehkä vielä tavallistakin enemmän. En minä tiedä, tiedänkö minä lumiturvallisuusasioista paljoakaan mutta yritän noudattaa jonkinlaista varovaista lähestymistapaa näihin asioihin. Voisinkin kertoa joku toinen kerta siitä, mikä johti tuohon lumivyöryvaroitukseen.

Laskimme kolme laskua Pikkukuruun kurun eteläpäässä, lähes Oravalammelle asti. Välttelimme vyöryjen pelossa kurun avonaista keskiosaa. Siellä on yleensä huono lumi, joten oli senkin puolesta järkevää pysytellä metsässä. Metsässä lumi oli suomalaisittain erinomaista.

Pikkukurussa on aivan erilainen tunnelma kuin kuuluisammassa isossa veljessään. Hyvä, laskettava korkeusero on pienempi mutta profiili on hyvin samankaltainen. Jykevässä metsässä lumi pysyy hyvin tuulelta suojassa ja siksi hyvänä laskea. Ehkä suurin ero Isokuruun on kuitenkin se, että Pikkukurussa ei juuri koskaan tapaa muita laskijoita. Siellä saa temmeltää omalla porukalla. Siellä tuntuu että on paljonkin kauempana hiihtokeskuksesta kuin välttämättä edes on.

Pikkukurun laskujen jälkeen nousimme vielä Ukonhatun rinteeseen, puurajaan ja lähdimme hiihtelemään sitä noudatellen kohti Isokurua ja viimeistä laskua ennen paluuta ihmisten ilmoille.

 Koko reissuun meni aikaa noin kuusi tuntia. Laskimme neljä laskua ja hiihdimme noin kymmenen kilometriä.

Sunnuntaina kävimme H:n kanssa nopean, kolmen laskun keikan Isokurussa. Ensimmäinen lasku Kultakerolta kuruun ja kaksi laskua Ukonhatun harjalta. Löysimme muutaman puun takaa tyynen paikan, jossa oli hyvä istuskella lämpimässä auringon paisteessa ja aistia saapuvaa kevättä. Laskut noudattelivat edellisen päivän ja aikaisempien reissujen kaavaa; hyvää metsähiihtoa jykevässä petäjikössä. Ensimmäisellä laskulla emme laskeneet alas kurun pohjalle vaan lähdimme takaisin ylös ennen alajyrkännettä.

Illalla vielä vähän lumenluontia tunturissa ja palkaksi