Pyhä non-stop, 75 runia, 21 000 metriä verttiä 9 ½ h:iin viime keväänä oli tietysti hauskanpitoa sekin mutta myös että saadaan huomiota ja saadaan päteä. Sain idean kokeilla kuinka paljon yhden päivän aikana ehtii laskea samoihin aikoihin lasketusta Ylläs24:sta. En tietenkään ollut lähdössä Ylläkselle vaan ajattelin, erakkoluonne kun olen että minä teen tuon yksin ja omalla tavallani. Elettiin jo huhtikuun puolta väliä joten kausi alkoi olla ohi eikä mahdollisia päiviä tuon suorittamiseen siis ollut kauheasti jäljellä. Arkena, (työttömyys, mikä ilo ja autuus!) luonnollisesti ettei aikaa kulu hissijonossa. Mielellään tuulettomana päivänä, että hissi pyörii maksiminopeudella. Myös pakkanen olisi hyvä, että mäki pysyy nopeana. Sellaista ei tuohon aikaan enää ollut tarjolla. Sääennuste näytti nousuviikolla joka päivälle jotain + 10 asetta ja blue birdiä. Sohjohommia oli siis tiedossa.
Keskiviikon ja torstain väliseksi yöksi ennuste näytti aivan ohutta pakkasta. Sekään ei riittänyt, sillä puoli kymmeneltä, kun lähdin laskemaan ensimmäistä kertaa Polaria alas, rinne petti suksen alla jo aivan ylhäälläkin. Aloin kuitenkin toteuttamaan suunnitelmaa. Ei taukoja. Vähän leipää, suklaata ja hedelmiä hissinousujen aikana, samoin vähän mehua camel bagista. Tukkimiehen kirjanpidolla, joka kolmannen laskun jälkeen, kolme viivaa muistikirjaan. Niki tuli jossain vaiheessa mukaan ja kyseli mistä on kysymys. Samoin etten nyt ehdi odottaa ja Nikihän oli pian jyvällä siitä, mistä oli kysymys.
Hissille muodostui vaihtelevasti jonoa. Ei kuitenkaan mitään pitkää odottelua missään vaiheessa vaan toiseen tai ainakin kolmanteen tuoliin pääsi joka kerta. Aluksi laskin/laskimme Polaria mutta valtaosa päivästä kului Huttua laskien. Se hidasti suoritusta sillä laskimme muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta aina alas asti, siis hotellin ja Iso kurun välisen sauvakävelyreitin tasolle ja otimme sieltä liu’un kohti Ski Wayta ja uutta hissinousua. Vaikka kuinka lujaa laski, aina se ’alalenkki’ vei jonkin verran aikaa sillä vauhti ei oikein kunnolla riittänyt perherinteiden yli vaan vähän joutuin joka laskulla lykkimään. Ratalaskutermiä jos käyttää niin voi sanoa että laskimme Huttua alapyöreästi.
Pidin yhden tauon tarkalleen puolessa välissä päivää. Istuin vartin hiihtokoulun toimistolla ja otin kengät hetkeksi pois jalasta. Iltaa kohti, kun aurinko kääntyi lännen puolelle, rinteet alkoivat mennä uudelleen jäähän. Itsellä alkoi myös olla paras terävyys jo pois joten vanha mies kun olen, täytyi ottaa varovaisemmin, ettei satu mitään ikävää. Mitään ikävää ei sattunut, vaan jatkoin laskemista ilman taukoa aina siihen asti kun hissiä alettiin sulkea. Ehkä olisin vielä yhden voinut laskea mutta eikö se ole niin että päivän viimeistä laskua ei koskaan saa laskea vaan hommat lopetetaan yhtä mäkeä aiemmin.
Eipä tuossa mitään erityisempää järkeä tai tolkkua ollut mutta tulipahan tuokin kokeiltua. Olen kuitenkin sen sortin vääntöpää, että nuo kestävyystyyppiset kokeilut kiinnostavat. Kun noilla spekseillä pystyi laskemaan 75 runia hissin aukioloaikojen puitteissa, optimiolosuhteissa menee reilusti enemmän. Talvella kun mäki pysyy kovana koko päivän, väkeä on vähän ettei tarvitse jonottaa ja hissi toimii moitteetta, pystyy tuohon lisäämään kymmenen viisitoista mäkeä ihan kohtuuhommalla. FIS:ä tai Polaria hinkkaamalla pääsee parhaaseen tulokseen. Sininen rinne on hidas, sieltä ei kannata kiertää. Luultavasti pelkkä FIS:in laskeminen syö reidet ennen kuin päivä on täysi, joten pääasiassa Polaria mutta homman mielekkyyden lisäämiseksi ja huvittavuusaspektin vuoksi, muutamia runeja FIS:ssa aina silloin tällöin.
Saattaisi toimia kuin kissa kuumassa purossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti