Erikoisen pitkä hiihtokausi 2012 – 2013 on paketoitu. Aikainen
talvi mahdollisti Pyhätunturin hissien avaamisen jo lokakuun lopussa. Oma
hiihtokauteni alkoi iltamäessä perjantaina 2.11. Näin aikaisin en ole juuri
laskukautta aloittanut. Yleensä avaus on mennyt marraskuun loppupuolelle.
Säät eivät keskitalvellakaan olleet aivan kauheita. Jonkin
verran tuuli, samoin pakkaspäiviä oli mutta ei mitään massiivisen pitkiä tai
tuskaisen kovia pakkasia, jotka lamauttavat kaikki mäkihommat. Pakkanen on
hankalin vastus perjantaisin. Työpäivän jälkeen iltamäessä ei oikein ehdi
lämmittelytaukoja pitämään. Usein myös tuntuu että jalat ovat päivän istumisen
jälkeen sen verran turvoksissa että kengät puristavat hetikohta.
Parin vuoden tauon jälkeen kävin Euroopassa isossa mäessä.
Olimme poikain kanssa kaksi viikkoa La Gravessa tarkoituksena tehdä muutaman
päivän rando Ecrinsin luonnonpuistossa. Säät olivat kuitenkin oikukkaat eikä
maastoon ollut asiaa. Lunta alkoi sataa samaan aikaan kun porukan viimeiset
saapuivat pelipaikoille. Jouduimme siis hiihtämään jälkimmäisen viikon ajan
hissipyydaa sekä Gravessa että Deux Alpesissa, Mont Genevressä ja Alpe d’ Huezissa.
Mont Genevre on vanha tuttu vuosikymmenen takaa. Nyt pääsin
tutustumaan alueeseen paremmin ja kuten muistinkin, se on hiihdollisesti
kiinnostava. Lyhyttä shuuttia eri suuntiin kattavalla hissijärjestelmällä
helposti saavutettavissa. Vaikka edellisestä sateesta oli jo vierähtänyt,
laskettavaa lunta löytyi edelleen.
Tarkalleen Alpe d’ Huezissa emme käyneet vaan sen ’satelliittikeskuksessa’,
Vaujanyssa. Vaujany on pienempi hiihtoalue Huezin kyljessä ja sieltä on
hissiyhteys H:n massiiviseen hissijärjestelmään. Olimme V:ssa koska Graven
hissi oli runsaan lumisateen vuoksi suljettu. Samat lumet olivat sataneet myös
Vaujanyyn ja saimmekin hiihtää varsin hyvässä kelissä. Noissa lumissa
hiihtoalueella olisi ollut erittäin paljon kaikenlaista kivaa, harjanteita ja
hyppykallioita. Löysimme parhaat maastot vasta päivän lopussa, kun olimme jo
tulossa takaisin autolle. Valitettavasti on yleisempää että V:ssa on surkeat
lumet kuin menneen kaltainen lumitalvi, jolloin kallioiden päällä näytti olevan
pari-kolme metriä lunta. Aina se ei välttämättä yhtä hyvää hiihtoa tarjoa.
Norjassa kävin pariin otteeseen. Ensimmäinen kerta ajoittui
huhtikuun puoleen väliin ja suuntautui Narvikiin, jossa en ole aiemmin ollut.
Olimme kolmen päivän lumiturvallisuuskurssilla, jota veti UIAGM – opas Jussi Muittari Torniosta. Kurssin sisältö oli osin vanhaa ja tuttua mutta myös uutta
asiaa tuli. Jussi osoittautui paitsi mukavaksi kaveriksi, myös pedagogisesti
erittäin taitavaksi. Jos tulee mahdollisuus osallistua Jussin järjestämille
kursseille, osallistu. Ainakin tällä kaudella Jussi oli FreeRide Boot Campeilla
kouluttajana, joten FRBC:n ilmoittelua kannattaa seurata.
Kurssin jälkeen ajoimme Lyngeniin mutta tällä kertaa kelit
eivät suosineet. Laskimme alueella ainoastaan kahtena päivänä. Niistä
jälkimmäinen tosin oli erittäin onnistunut pisto Signaldaleniin ja
Mannfjelletin rinteille. Sinne minä menen vielä uudestaan. Toisen Norjan
reissun selostus on julkaistu täällä aiemmin.
Taustalla Otertind ja sen houkuttelevat kurut. Erityisesti huipun alta, kallioleikkauksesta lähtevä kuru vetää puoleensa. Kuva Tero Ainonen |
Suomessa pujoittelin Pyhän lisäksi myös Pallaksella. Kävimme
pääsiäisen aikaan hiihtelemässä pari päivää Pallaksen keroilla. Kovat tuulet
olivat paukutelleet lumen aidoksi betoniksi, mutta tällä reissulla laskemista
tärkeämpää olikin hyvä seura. Ja synttärit. Kiitos H, A, T & S!
Kaikkiaan kauteen mahtui 95 hiihtopäivää. Minun mittaushistoriassa
eniten. Ranskassa 12, Norjassa seitsemän ja Suomessa loput 76, joista Pyhällä
72. Valittelin muutama postaus sitten että kausi lähestyy loppuaan ja tuntuu
etten ole ehtinyt laskea vielä ollenkaan. Sekin korjaantui huhtikuun lopun ja
toukokuun alun aikana. Viimeinen reissu Norjaan ja vapun ajan sohjohiihtelyt
Pyhällä olivat niin parasta että kyllä tästä ihan hyvällä mielellä voi suunnata
kohti kesäseikkailuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti