Kunniakierros

Osallistuin tiistaina täällä kotikulmilla Kunniakierros-tapahtumaan. Kunniakierroksen idea on juosten, hölkäten tai kävellen kiertää ennalta sovittu reittiä, yleisimmin varmaankin urheilukenttää tunnin ajan ja kerätä rahaa järjestävälle urheiluseuralle. Kunniakierrokselle voi osallistua joko osallistujana tai tukijana. Osallistuja kerää tukijoita, jotka sitoutuvat maksamaan sovitun summan Kunniakierrokseen osallistumisesta. Osallistuja kerää keräyslistaan tukijoiden yhteystiedot sekä tukisumman. Tukisumma voi olla joko kertamaksu (min. 12 €) tai kierrosmaksu/kierros. Tukija saa postitse laskun sovitusta summasta Kunniakierros-tapahtuman jälkeen.

Tapahtumaa on järjestetty valtakunnallisesti jo 1980 – luvun alkupuolelta saakka ja muistan itsekin pikku poikana keränneeni tukijoita ja kiertäneeni kenttää. Pari vuotta sitten, samoin kuin nyt, työkaverit lähtivät tukijoikseni, siis kirjoittivat nimensä listaan ja kysyivät sen jälkeen haluanko osallistua. No mikäs se siinä, kyllähän minulle juokseminen maistuu!

Kunniakierrosta siis kierrettiin tiistaina kauniissa kesäsäässä, ei tuullut lainkaan ja lämpötila oli jossakin +20 asteen paremmalla puolella. Erinomainen ulkoilusää siis. Lähdin kiertämään urheilukenttää yhdessä parinkymmenen koululaisen kanssa. Muita aikuisia ei tälläkään kertaa ollut ehtinyt mukaan. Vanhempia oli kyllä radan varrella kannustamassa lapsosiaan mikä on sekin arvokasta mutta olisi tietysti ollut kiva, jos joku heistä olisi ollut mukana radallakin. Jos ei muuta, niin kannustamassa esimerkillään.

Aloitin urakan täysin tietämättömänä kierrosvauhdistani. Kävin ennen suoritusta ajamassa pyörällä kevyen lämmittelyn, joten juoksu kulki alusta asti ihan mukavasti. Päätin juosta tasaisella vauhdilla koko 60 minuutin ajan, tai ainakin niin kauan kuin pystyisin randomina valitsemani vauhdin pitämään.

Lapset kiersivät rataa omaan tahtiinsa, toiset kävelle, toiset juosten. Niinpä minulla oli koko ajan seuraa. Osa lapsista tykkäsi spurtata rinnallani muutaman kymmenen metrin matkan. Toiset tyytyivät vain kysymään, monettako kierrosta juoksen. Luulenpa että juoksemiseni kannusti myös heitä kiertämään rataa koko tunnin ajan. Kuulin sivukorvalla yhdestä tukijasta, joka oli luvannut maksaa 5 €/kierros kahden sisaruksen juoksemista kierroksista. Ainakin toinen heistä kiersi radan parisenkymmentä kertaa.

En seurannut kelloa mutta yritin laskea kierroksia, jotta tietäisin pysynkö Kunniakierroksen sivuilta löytämästäni kuntotaulukosta valitsemassani tavoitteessa. Noin 30 minuutin juoksun jälkeen askel alkoi hieman painaa mutta pyrin edelleen pitämään vauhdin tasaisena. Olin osapuilleen kartalla etenemisestäni ja 52 minuutin kohdalla kuulin kierroslaskijalta että mielessäni ollut salainen tavoite täyttyi. Pudotin vauhtia saman tien hyvin kevyeen hölkkään ikään kuin jäähdytelläkseni. Juoksin vielä kolme 2 minuutin kierrosta ja ehdin kävellä neljättä puoleen väliin kun 60 minuuttia täyttyi ja Kunniakierros 2013 oli ohi.

Tällainen hieman hunsvotti kun olen, ehdin unohtaa sen alun perin kuntotaulukosta valitsemani tavoitteen enne juoksua ja muistin sen kilometrin verran väärin. Varmaankin siksi, koska ihmisellä on kaikesta hunsvottiudesta huolimatta taipumus hakeutua kohti järjestystä ja lisäämällä tavoitteeseen kilometrin, tulisin kiertäneeksi neljänsadan metrin mittaista rataa sopivan tasaluvun verran. No, päädyin kiertämään sitä vielä kolme ja puoli kierrosta lisää mutta se oli siinä vaiheessa aivan hyvä, koska varsinainen tavoite oli jo saavutettu.

Ylen pitkä hiihtokausi 2012 - 2013

Erikoisen pitkä hiihtokausi 2012 – 2013 on paketoitu. Aikainen talvi mahdollisti Pyhätunturin hissien avaamisen jo lokakuun lopussa. Oma hiihtokauteni alkoi iltamäessä perjantaina 2.11. Näin aikaisin en ole juuri laskukautta aloittanut. Yleensä avaus on mennyt marraskuun loppupuolelle.

Säät eivät keskitalvellakaan olleet aivan kauheita. Jonkin verran tuuli, samoin pakkaspäiviä oli mutta ei mitään massiivisen pitkiä tai tuskaisen kovia pakkasia, jotka lamauttavat kaikki mäkihommat. Pakkanen on hankalin vastus perjantaisin. Työpäivän jälkeen iltamäessä ei oikein ehdi lämmittelytaukoja pitämään. Usein myös tuntuu että jalat ovat päivän istumisen jälkeen sen verran turvoksissa että kengät puristavat hetikohta.

Parin vuoden tauon jälkeen kävin Euroopassa isossa mäessä. Olimme poikain kanssa kaksi viikkoa La Gravessa tarkoituksena tehdä muutaman päivän rando Ecrinsin luonnonpuistossa. Säät olivat kuitenkin oikukkaat eikä maastoon ollut asiaa. Lunta alkoi sataa samaan aikaan kun porukan viimeiset saapuivat pelipaikoille. Jouduimme siis hiihtämään jälkimmäisen viikon ajan hissipyydaa sekä Gravessa että Deux Alpesissa, Mont Genevressä ja Alpe d’ Huezissa.

Mont Genevre on vanha tuttu vuosikymmenen takaa. Nyt pääsin tutustumaan alueeseen paremmin ja kuten muistinkin, se on hiihdollisesti kiinnostava. Lyhyttä shuuttia eri suuntiin kattavalla hissijärjestelmällä helposti saavutettavissa. Vaikka edellisestä sateesta oli jo vierähtänyt, laskettavaa lunta löytyi edelleen.

Tarkalleen Alpe d’ Huezissa emme käyneet vaan sen ’satelliittikeskuksessa’, Vaujanyssa. Vaujany on pienempi hiihtoalue Huezin kyljessä ja sieltä on hissiyhteys H:n massiiviseen hissijärjestelmään. Olimme V:ssa koska Graven hissi oli runsaan lumisateen vuoksi suljettu. Samat lumet olivat sataneet myös Vaujanyyn ja saimmekin hiihtää varsin hyvässä kelissä. Noissa lumissa hiihtoalueella olisi ollut erittäin paljon kaikenlaista kivaa, harjanteita ja hyppykallioita. Löysimme parhaat maastot vasta päivän lopussa, kun olimme jo tulossa takaisin autolle. Valitettavasti on yleisempää että V:ssa on surkeat lumet kuin menneen kaltainen lumitalvi, jolloin kallioiden päällä näytti olevan pari-kolme metriä lunta. Aina se ei välttämättä yhtä hyvää hiihtoa tarjoa.

Norjassa kävin pariin otteeseen. Ensimmäinen kerta ajoittui huhtikuun puoleen väliin ja suuntautui Narvikiin, jossa en ole aiemmin ollut. Olimme kolmen päivän lumiturvallisuuskurssilla, jota veti UIAGM – opas Jussi Muittari Torniosta. Kurssin sisältö oli osin vanhaa ja tuttua mutta myös uutta asiaa tuli. Jussi osoittautui paitsi mukavaksi kaveriksi, myös pedagogisesti erittäin taitavaksi. Jos tulee mahdollisuus osallistua Jussin järjestämille kursseille, osallistu. Ainakin tällä kaudella Jussi oli FreeRide Boot Campeilla kouluttajana, joten FRBC:n ilmoittelua kannattaa seurata.

Kurssin jälkeen ajoimme Lyngeniin mutta tällä kertaa kelit eivät suosineet. Laskimme alueella ainoastaan kahtena päivänä. Niistä jälkimmäinen tosin oli erittäin onnistunut pisto Signaldaleniin ja Mannfjelletin rinteille. Sinne minä menen vielä uudestaan. Toisen Norjan reissun selostus on julkaistu täällä aiemmin.

Taustalla Otertind ja sen houkuttelevat kurut. Erityisesti huipun alta, kallioleikkauksesta lähtevä kuru vetää puoleensa. Kuva Tero Ainonen

Suomessa pujoittelin Pyhän lisäksi myös Pallaksella. Kävimme pääsiäisen aikaan hiihtelemässä pari päivää Pallaksen keroilla. Kovat tuulet olivat paukutelleet lumen aidoksi betoniksi, mutta tällä reissulla laskemista tärkeämpää olikin hyvä seura. Ja synttärit. Kiitos H, A, T & S!

Kaikkiaan kauteen mahtui 95 hiihtopäivää. Minun mittaushistoriassa eniten. Ranskassa 12, Norjassa seitsemän ja Suomessa loput 76, joista Pyhällä 72. Valittelin muutama postaus sitten että kausi lähestyy loppuaan ja tuntuu etten ole ehtinyt laskea vielä ollenkaan. Sekin korjaantui huhtikuun lopun ja toukokuun alun aikana. Viimeinen reissu Norjaan ja vapun ajan sohjohiihtelyt Pyhällä olivat niin parasta että kyllä tästä ihan hyvällä mielellä voi suunnata kohti kesäseikkailuja. 

Modernin ajan supersankareista peloittavin, Randomies.  Randomiehessä yhdistyvät Radioaktiivisen miehen ja Poromiehen peloittavimmat puolet. Muista supersankareista Randomiehen voivat haastaa vain Kapteeni Tampere ja Piirimyyjä. 

Ei se vielä ollutkaan ohi

Perjantaina iltamäessä. Oikein sopiva hihtosää



Lumi vähenee

Telemarkkia ajelin perjantaina. Polarin pari kertaa ja kerran pohjoisrinteen

Lauantaina ajelin alppia. Kaksi FIS:iä, kaksi Huttua ja yhden Polarin





Tämä on se xpressin alla, suunnilleen vanhan polarin kymppitolpan kohdalla oleva kivi, johon kaikki aina laskee. Pitäskö se yrittää pukata tuosta kumoon

Huttukin alkoi jo pukata katajaa

Kaippa tuota joutais siirtyä kesähommiin

helghathorsdagh

Käytiin vielä helatorstaiviikolla perinteisellä pikapyrähdyksellä Lyngenin mutkassa. Keskiviikkoiltana sisään, sunnuntaina ulos. Sääennusteet eivät ennen reissua paljoa luvanneet mutta kuin ihmeen kaupalla maanantain aikana alkoi näyttää siltä, että loppuviikosta saataisi kuitenkin olla keliä.

Ajelin mestoille yksin keskiviikkoiltana. H meni vuonon rantaan jo heti vapun jälkeen ja ehti käydä viikonloppuna poikain kanssa laskemassa yhden Sultindanin kuruista.

Hyvännäköistä senssiä Sultindanilla

Majoituimme tällä kertaa, kuten aiemmin huhtikuussakin, Skibotnin ja Oterenin välillä, noin 9 km Skibotnin Statoililta, Sledneckin välittömässä läheisyydessä sijaitsevassa suomalaisomisteisessa talossa. Talo on ollut tiedossa jo usean vuoden ajan, mutta tämä oli ensimmäinen kausi kun se oli suomalaislaskijoilla laajamittaisessa käytössä. Talo on rempattu ja hyvin varusteltu. Löytyy sauna, kuivauskaappi ja huoltohuone vuononäköalan lisäksi. Suosittelemme lämpimästi.

Sääennuste antoi ymmärtää että torstain vastainen yö olisi kylmä. Niinpä päätimme ajaa Signaldaleniin ja kokeilla Otertindin hakkukurun laskemista.

Mää, J ja Niksu

Eipä ollut yöllä pakkasta ja vaikka lähdimme kiipeämään kurulle jo ennen seitsemää aamulla, lumi oli märkää eikä hanki kestänyt. Järkihomma, emme lähteneet skinnaamaan vaan ajattelimme että säästämme skinien painon ja kiipeämme hangen selässä kurulle asti. Se ei ihan onnistunut vaan rämpimiseksi meni. Kurun suulle tultaessa, siis osapuilleen tuossa kuvan ottamisen tasalla alkoi olla uutta, edellispäivänä satanutta ja tuulen kuljettamaa lunta vaihtelevasti jopa 20 senttiä. Kun se oli märkää, samoin kaikki sen alla, emme uskaltaneet mennä kuin noin 800 mpy ja otimme pakit. Osapuilleen tuosta, missä kalliokieleke nousijan oikealta työntyy uloimmaksi kuruun.

Alkaa olla noita pakitettuja mäkiä meikän vyön alla jo aimo nivaska. Tuosta kurusta on käännytty aikaisemminkin pois. Silloin meitä oli kova seurue liikkeellä mutta eipä sekään auttanut, joskus on pakitettava.

Seuraavana aamuna keräsimme gearit kämpiltä ja lähdimme telttaretkelle Lenangstindanen alle. Leiri, johon Läskikymmejä oli asettunut jo aiemmin, sijaitsi Blåvatnet – järven rantamilla ja tarjosi erittäin hienon näkymän niin Lenangstindanelle kuin Jaegervastindillekin.

Lenangstindane ja Jaegervastind sekä äärimmäisenä oikealla Stortind

Leiri pystyyn, nopea sapuska ja skinille kohti karttatarkastelun (muiden, ei minun) perusteella valikoitunutta erittäin houkuttelevalta vaikuttavaa koilliskurua Nordre Jaegervastindanilla.

Store Lenangstiden ja sen länsiseinä

Kahdeksisen sataa metriä korkea lasku tarjosi erittäin rapsakkaa pujottelua. Kuruosa oli varsin jäässä. Yläosan parisataa verttiä tosin oli lumen puolesta aivan laskettavaa. Kurun yläpuolinen kenttä/ränni-hässäkkä on muuten ehkä hienointa randomaastoa, jossa olen eläissäni ollut. Jyrkkää, avointa kentää, pari metriä leveää kurun pätkää… vetää lähes vertoja Traverse de la Noir:lle 

Varjosta valoon

Seuraavan yön peijaiset eivät haitanneet vaan nukuin hyvät yöunet, tavoitteena olla aamulla taas ajokunnossa. Otimme suunnaksi Litle ja Nordre Jaegervastindin välisen satulan noin 1200 metrin korkeudessa. Aurinko pysytteli armeliaasti ohuen pilviverhon takana lähes koko nousun ajan. Onneksi, sillä tuuleton laakso oli näinkin kuuma kuin pätsi ja skini yksi hikisimmistä mitä olen tehnyt. Satulaan ehdittyämme pilvet häipyivät ja Norja todella tarjosi parastaan.

Jaegervatnet oli vielä jäässä

Arvokas herra ei koskaan esiinny ilman kävelykeppiään

Tällä kertaa laskukin oli varsin jees. Oikein hyvää sohjosuhauttelua koko matka. Liian märäksi mäskiksi lumi muuttui vasta leiriin tullessamme.

Koska oli jo lauantai pitkällä ja maanantaina töihin meno, otimme aamulla valmiiksi kasaamamme leirin kantoon (taisi siinä mennä muutama kilo kiviäkin mukana) ja lähdimme hiihtelemään takaisin autolle.

Viimeinen vilkaisu mäjelle

Hiihtokausi 2012 – 2013 oli ohi. 

Lyypekissä

Lyngenin mutkassa paistaa soleil. Tai topit ovat ummesa. Ehkäpä hieman liian lämmintä. Viime yönä piti olla pakkasta mutta ilmeisesti ei ollut koska aamustarttikaan ei tarjonnut jäistä, helposti kiivettävää Otertindin hakkukurua. Sen sijaan lumi oli märkää koko matkan kahdeksaansataan metriin asti, josta otimme pakit. Pinnassa 20 senttiä tiiviihköä nuoskaa, sen alla parin sentin kovempi kerros, jonka alla märkää sokeria. Mutta lasku oli kyllä aivan jees. Parikytä sekuntia jiihaata.

Miten siellä? Miten meni palaverit?

Ei mulla muuta

Jos Slayer olisi ruotsalainen orkka, voisiko sen viides albumi olla 'Seasons in the Abisko'?

Sidestash telluna

Sain Sidestahiin tellusiteet viime perjantaina. Oon laskenut niillä viisi päivää, pääosin sohjokelissä ja täytyy sanoa että hyvin toimii. Jos ei toiminut mulla alppisuksena niin ainakin telluna tuntuu pelittävän oikein hyvin. Jonain aamuna oli yöpakkasen jäljiltä jäinen mäki ja se tuntui pelaavan siinäkin. Erittäin hyvä ratkaisu oli vaihtaa randoksi Gotama ja telluksi Sidestash.