Vappu vuonon rannassa vol. II

Keskiviikko pidettiin taas keliä. Forramohon saapuneen toisen suomalaisporukan kanssa päätimme lähteä torstaina käymään Andersdaltindillä. Olen pakittanut mäeltä aiemmin kaksi kertaa, joten nyt oli ryyky päällä mennä ylös asti. Tälläkin kertaa mäen huiputus jäi tekemättä. Norjan puolipilvinen sää tarkoitti Andesdaltindillä 7/8 pilveä, joka aika ajoin muuttui 8/8 pilveksi. Ensimmäisen kerran totaalisinkki pysäytti etenemisen n. 800 mpy. Odottelimme sään selkenemistä ehkä puolisen tuntia, kunnes pääsimme taas jatkamaan. Noin tuhanteen metriin ehdittyämme keli meni uudelleen kiinni ja nyt odotusaika venyi niin pitkäksi että valmistauduimme laskemaan alas heti, kun keli sen verran aukeaa että näkee mihin on menossa. Lopulta ikkuna tuli ja pääsimme kaikki, kolme eri korkeudella ollutta porukkaa, yhteensä seitsemän laskijaa, turvallisesti alas. Lumi Andersdaltindin pohjois-bowlissa oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Ei mitään höyhenen kevyttä vaan sopivasti tiivistynyttä että sitä olisi voinut laskea lähes miljoonaa.

Kävin kerran keväällä, tarkalleen 19.5.1999 kiipeämässä Arton ja Antin kanssa Stora Russetind-vuoren pohjoisseinää eli ’Shellin mäkeä’. Pahaa huolimattomuuttani unohdin jääraudat rolloon, joten tasapainoilu jäisessä mäessä ei ollut herkkua ja kiivettyäni noin kolmasosa seinästä, hermoni loppuivat ja käännyin takaisin alas. Pojat kiipesivät facen ylös ja laskivat sen, alakurulle asti, hyvässä ja pehmeässä lumessa. Perjantaina vaihtoehtoina olivat joko Ellendaltinden tai Russetinden ja Shellin mäki. Pari kaveria Forramosta lähtivät jo kohti Russetindiä joten sinne suuntasimme mekin. Saavutimme heidät noin 500 metrissä ja jatkoimme siitä eteenpäin yhtenä ryhmänä. Arvoimme Russetindin topissa lähteäkö Shellin mäelle vai laskea länsiseinän kautta alas. Stora Russetindin länsiseinä on noin kilometrin korkea ja tasaisen jyrkkä mäki vailla isojan kiviä ja kallioita. Erinomaista kaahailumaastoa siis. Shellin mäki vaikutti lumien puolesta huonommalta kuin länsiseinä, joten päätimme jakautua kahteen ryhmään, joista toinen lähti Shellin mäkeen ja me loput laskimme pirun hyvää lunta takakautta alas vuonon rantaan. Lumi oli jälleen todella herkkua aina puurajaan saakka, ehkä noin 300 mpy.

Nordkjosbotn vuonon pohjukassa

Mestari ;)

Pelottaako suntiota?

Kolmetoista vuotta olen harmitellut kun en aikoinaan Shellin mäkeä laskenut. Nyt olen käynyt vuoren topissa ja katsonut Shellin mäkeä silmiin. Olen sinut mäen kanssa. Alhaalta Nordkjosbotnista mäki näyttää valtavalta, pystysuoralta seinältä mutta ylhäältä päin katsottaessa se loivenee huomattavasti. Ylhäältä päin sen yläkenttä on erikoisine muotoineen jopa houkuttelevan näköinen eikä lainkaan niin pelottava kuin miltä se toisesta suunnasta näyttää. Ehkä käyn sen joskus laskemassa. Se ei kuitenkaan vaivaa minua enää.

Lauantai oli lähtöpäivä. Yleensä lähtöpäivänä ei enää käydä mäessä vaan siivotaan kämppä ja ajetaan kotiin. Näillä lumilla emme kuitenkaan malttaneet lähteä ajamaan vaan päätimme käydä laskemassa vielä yhden mäen ennen kotimatkaa. Lähdimme jälleen kotimäelle. Tällä kertaa Lakselvtindane-massiivin eteläpäässä sijaitsevaan lyhyeen kuruun.

Kurun huippu on Rödaksla – nimisellä harjanteella noin 1100 mpy. Rödaksla, punainen olkapää on saanut nimensä siitä, että se sopivassa auringonpaisteessa näyttää värjäytyvän punaiseksi. Punaisen värin aiheuttaa kivessä oleva rautamalmi tai ruoste, josta auringon valo taittuu.

H ja suntio harjanteella.

Lumi ei ollut enää niin hyvää kuin aiemmin Tomasrennassa. Kuru on hieman alttiimpi pohjois- ja länsituulille ja siksi lumi oli paikoin hieman pakkaantunutta. Samoin aurinko pääsee vaikuttamaan kurun lumeen enemmän kuin Tomasrennassa. Skinnasin taas lähes toppiin asti. Ennen kurun viimeistä, kapeampaa osaa, otin sukset reppuun koska mäki jyrkkeni ja lumi muuttui kovemmaksi. Niissä olosuhteissa kiipeäminen on huomattavasti helpompaa kuin skinnaaminen. Keli heikkeni hiljalleen päivän aikana ja kun lähdimme laskemaan alas, yläosassa satoi rauhallisesti lunta ja tuuleskeli jonkin verran.

Lasku oli jälleen hyvä. Lumi tosin vaihteli kurun eri osissa joten se piti hereillä eikä sallinut vallatonta luukuttelua.

Lyngen tarjosi tällä kertaa, odotusten vastaisesti erinomaista pyydalaskua. Olimme varautuneet laskemaan korppua ja firniä. Yllätys oli siis positiivinen. Voisi jopa sanoa että laskullisesti reissu oli paras Lyngeniin koskaan tekemäni. Tietysti aiemminkin on laskettu hyviä mäkiä hyvällä lumella. Tällä kertaa lumiolosuhteet vain olivat koko reissun, ehkä ensimmäistä mäkeä lukuun ottamatta erittäin hyvät.