Lähdin Karhunkierroksen 53 (55km?) kilometrille vahvasti epävarmoin tunnelmin. Treenikalenteri loppuu syyskuun 13. päivään ja sen jälkeen liikunnot ovat olleet lähinnä mäenlaskua. Viisitoista skinipäivää menneen talven aikana ovat likipitäen ainoat asiat jotka viittaavat kestävyysurheiluun. Juoksuhommia maalis- ja huhtikuussa muutama, toukokuussa vähän enemmän mutta ei tarpeeksi.
Tältä pohjalta astelin starttiviivan taakse Oulangassa. Keli oli mitä parhain ja edessä Juumaan asti ennalta tuntematonta polkua. Paukusta reippaasti liikkeelle jossain noin 20. sijan paikkeilla. Muutaman kilometrin jälkeen olin mukana hyvässä letkassa joka eteni kuulemma jotain 5.30-6 minuutin kilometrivauhtia. Mietin että oiskohan siinä liikaa mutta päätin sitten että juostaan vielä kun se on mukavaa. Konttaisen ja Valtavaaran ylityksiin on myös hyvä kerätä 'bufferia' koska siellä vauhti hidastuu.
Valittelin letkassa juostessani että molemmissa kantakalvoissa
tuntuu kiristystä. Epäilin kuitenkin varsinaiseksi syyksi sitä että kiristin lähtiessä kengät liian kireälle ja sen vuoksi kengät painavat jalkapohjaa. Kanssani juossut HTRC:n puuhamies, jonka nimi siinä
jäi tuntemattomaksi, sanoi napakan ohjeen: "Korjaa heti, jos mahdollista." Irtaannuin saman tien letkasta ja juoksentelin yksin ohitellen muutamia pidempien matkojen juoksijoita ja tullen itsekin ohitetuksi. Riitävän kauan yksin juostuani uskalsin viimein pysähtyä muutaman tulipaikan kohdalla. Otin kengät nopeasti pois ja jätin nauhat löysemmälle kun jatkoin taas matkaa.
Juuman huollosta otin mukaan 2x0,5 litraa urheilujuomaa jäljellä olevan juomarakon lopun lisäksi sekä yhden Snickers-patukan. Tiesin viime vuoden kokemuksesta että nyt edessä olisivat kisan tylsimmät kilometrit. Koska kuntokin oli huono, jouduin varsin pian huollon jälkeen pudottamaan sauvakävelyksi. Juoksu ei oikein maistunut ja ensimmäiset krampit alkoivat tuntua lähentäjissä. Kulku oli kovin nihkeää eivätkä mukana olleet geelitkään enää maistuneet. Söin Juuman huollon jälkeen vain sen Snickersin ja Konttaisella pari kourallista sipsejä. Kun ei uppoa niin ei uppoa. Vesi loppui muutama kilometri ennen Kumpuvaaran laavua ja kävin laavun takana olevasta lammesta hakemassa litran vettä loppumatkalle Konttaisen huoltoon.
Kumpuvaarasta eteenpäin reitti on taas mielenkiintoinen lukuunottamatta niitä muutamaa hiekkatiepätkää joita tälläkin välillä on. Mukavaksi sitä ei voi sanoa jos vertaa alkukilometrien neulaspolkuun Oulangassa. Juoksin hissukseen loivat laskut ja vähän tasaista. Kävelin suosiolla ylämäet. Kumpuvaaran laelta katsottuna Konttainen, Valtavaara ja Ruka näyttävät olevan ihan lähellä mutta kummasti siinä aikaa ja energiaa palaa ennenkuin on edes Konttaisen päällä.
Huollosta litra vettä ja ne pari kourallista sipsejä ja kohti viimeisiä kilometrejä. Hekumoin puhtaasta vedestä urheilujuoman sijaan jo ennen ensimmäistä huoltoa mutta olin siinä 'liian kiireinen' ottaakseni sitä mukaan. Niinpä Valtavaaran pätkällä kun vei juomapullon huulille ja aisti sen uhreilujuoman vienon tuoksun, oksennus meinasi nousta suuhun vaikka pullossa vettä olikin. Loppupätkä meni viime vuotista paremmin. Krampit lähentäjissä ja pohkeissa olivat koko ajan ns. pinnan alla mutta eivät kuitenkaan pahasti iskeneet ennen viimeisiä satoja metrejä. Vuosi sitten piti vielä '500 metriä maaliin' -kyltin kohdalla pysähtyä mutta nyt, vaikka molemmat pohkeet vähän krampissa olivatkin, pääsin juoksemaan pysähtymättä maaliin.
Aikaa tähän lystiin paloi 6.58. ja sijoitus oli sopuisa 20.
En tiedä olenko pettynyt vai tyytyväinen. Ehkä tällä treenipohjalla ei kauhean paljon enempää kannatakaan odottaa. Syömä- ja juomapuoli olisi ehkä pitänyt hoitaa ammattimaisemmin. En taas oikein suunnitellut kunnolla ja niinpä vesi pääsi loppumaan. Toisaalta tuosta energiahommasta en osaa varmasti sanoa kun ei kuitenkaan pahasti tuntunut että virta olisi loppunut. Söin siis seitsemän tunnin aikana neljä geeliä ja yhden suklaapatukan sekä pari kourallista sipsejä.
Neljän viikon päästä starttaa 80 km du Mont Blanc Chamonixissa. Viime vuoden upeat muistot mielessä on ikävää tehdä päätös jättää kisa välistä mutta ei tällä pohjalla taida kannattaa lähteä kokeilemaan.
keskiviikko 1. kesäkuuta 2016
tiistai 22. joulukuuta 2015
hihtopäiväkalenteri
13.5. Isskardbreen. Trollvastindin S facen kuru oli poikki => 6 Total 90
10.5. Imagaisi NW 8h autolta autolle. Sinkkiseikkailu
5.5. Sekuntti selällään couloir takapihalla (Vuonotalon asukkaat)
4.5. Sörfjelltinden Bowlin alaosaan (Tmu & al.)
3.5. Sjufellet Tamok (Tmu & al.)
1.5.
30.4. => 10
24.4. Pikkukuru
23.4.
17.4.
16.4.
10.4.
8.4.
7.4.
3.4.
2.4.
26.3. => 13
24.3.
20.3.
19.3.
13.3.
12.3. Noitatunturi
11.3.
6.3.
5.3.
4.3. Kakkonen
3.3. Noitatunturi
2.3.
1.3.
29.2. => 20
28.2.
21.2.
20.2.
19.2.
18.2.
17.2. Pikkukuru
16.2.
15.2.
14.2. Pikkukuru
13.2.
12.2. Dumppipäivä
11.2.
10.2.
7.2. Pikkukuru
6.2.
5.2.
4.2.
3.2.
1.2.
31.1. Pikkukuru => 16
30.1.
29.1.
26.1.
25.1.
24.1. Pikkukuru
23.1.
18.1.
16.1.
15.1.
9.1.
8.1.
4.1.
3.1.
2.1.
1.1.
31.12. => 21
30.12.
27.12.
25.12.
24.12
23.12
22.12
21.12
20.12
19.12
15.12.
14.12.
13.12.
12.12.
11.12.
10.12.
9.12.
6.12.
3.12.
2.12.
1.12.
30.11. => 4
29.11.
22.11.
14.11.
10.5. Imagaisi NW 8h autolta autolle. Sinkkiseikkailu
5.5. Sekuntti selällään couloir takapihalla (Vuonotalon asukkaat)
4.5. Sörfjelltinden Bowlin alaosaan (Tmu & al.)
3.5. Sjufellet Tamok (Tmu & al.)
1.5.
30.4. => 10
24.4. Pikkukuru
23.4.
17.4.
16.4.
10.4.
8.4.
7.4.
3.4.
2.4.
26.3. => 13
24.3.
20.3.
19.3.
13.3.
12.3. Noitatunturi
11.3.
6.3.
5.3.
4.3. Kakkonen
3.3. Noitatunturi
2.3.
1.3.
29.2. => 20
28.2.
21.2.
20.2.
19.2.
18.2.
17.2. Pikkukuru
16.2.
15.2.
14.2. Pikkukuru
13.2.
12.2. Dumppipäivä
11.2.
10.2.
7.2. Pikkukuru
6.2.
5.2.
4.2.
3.2.
1.2.
31.1. Pikkukuru => 16
30.1.
29.1.
26.1.
25.1.
24.1. Pikkukuru
23.1.
18.1.
16.1.
15.1.
9.1.
8.1.
4.1.
3.1.
2.1.
1.1.
31.12. => 21
30.12.
27.12.
25.12.
24.12
23.12
22.12
21.12
20.12
19.12
15.12.
14.12.
13.12.
12.12.
11.12.
10.12.
9.12.
6.12.
3.12.
2.12.
1.12.
30.11. => 4
29.11.
22.11.
14.11.
maanantai 14. syyskuuta 2015
Syyskuu
1.9. Tunturikävely. Annukan kanssa hissukseen joku 1h.
2.9. -
3.9. Maastojuoksu. Isokurun lenkki Otsalampulla illalla. 1h36min, 13,5km.
4.9. -
5.9. -
6.9. -
7.9. Tunturikävely. Noitatunturin lenkki perusreittiä. 2h40min.
8.9. -
9.9. Tunturikävely. Noitatunturin lenkki varioiden, kurujen reunoja. 2.20min.
10.9. H:n kuntopiiri 1h.
11.9. -
12.9. Maastojuoksu 2h12min, 14,4 km. Noitatunturin lenkki Kultakerolopetuksella Otsalampulla.
13.9. Tunturikävely 1h40min+1h315min. Soutajalla H:n kanssa.
2.9. -
3.9. Maastojuoksu. Isokurun lenkki Otsalampulla illalla. 1h36min, 13,5km.
4.9. -
5.9. -
6.9. -
7.9. Tunturikävely. Noitatunturin lenkki perusreittiä. 2h40min.
8.9. -
9.9. Tunturikävely. Noitatunturin lenkki varioiden, kurujen reunoja. 2.20min.
10.9. H:n kuntopiiri 1h.
11.9. -
12.9. Maastojuoksu 2h12min, 14,4 km. Noitatunturin lenkki Kultakerolopetuksella Otsalampulla.
13.9. Tunturikävely 1h40min+1h315min. Soutajalla H:n kanssa.
keskiviikko 19. elokuuta 2015
Tunturimaraton
Juoksukauden päätapahtuma oli kyllä Chamonixin 80 kilometriä mutta täytyy kotikisassa silti aina pyrkiä esiintymään edukseen. Näin aatoksin marssin starttialueelle 8.8. klo 8.40 Routalan Mikon kanssa. Kävelimme mökiltä saadaksemme koneistot käyntiin. Diesel lämpenee hitaasti.
Maratonille lähdettiin kahdessa aallossa kolmen minuutin välillä. Kukin juoksija sai valita itse kummassa ryhmässä starttaa. Ajattelin että ekaan ryhmään tulee tunkua mutta taisipa valtaosa startata jälkimmäisessä. Startti tapahtui klo 9. Ennakkosuosikit, viime vuoden voittaja Henri Ansio, kakkonen Jussi Kumpula ja nelonen Joonas Kortelainen lähtivät luonnollisesti heti paukusta kovaa. Startti porrastettiin jotta juoksijat ehtisivät jonoutua ennen Aittokurun portaita, eikä portaiden yläpäähän tulisi pahaa ruuhkaa. Siinä mielessä terävä aloitus oli viisautta. En ollut startissa aivan kärjessä mutta alun lyhyen nousun kohdalla varmaankin jossain sijalla viisitoista. Kohentelin sijoitustani viime vuotiseen tapaan laskussa huoltotielle ja Tajulta alas portaille. Arvioin Aittokurun jälkeisellä pururatapätkällä olevani kilpailussa sijalla viisi.
Spekuloin ennen starttia, lähtisinkö reissuun jokaisella lenkillä mukanani kantamalla pienellä vyölaukulla sekä juomavyöllä, johon pakkaisin 0,75 litran juomapullon. Kaikkien tarvittavien tavaroiden pakkaaminen onnistuisi tähänkin settiin mutta tiukkaa se tekisi. Lopulta päädyin helpompaan ratkaisuun ja otin selkääni Haglöfsin Gram Comp 12 repun. Siihen tavarat mahtuvat heittämällä. Juomat pakkasin repun olkahihnoihin kiinnittämiini pullotaskuihin. Ratkaisu osoittautui varsin pian huonoksi. Koska repussa ei varsinaisesti ollut juuri mitään eikä selkäpuolella näin ollen painoa paljoakaan, juomapullot olkahihnoissa tekivät repusta etupainoisen, jolloin reppu nousi ylemmäksi ja olkahihnojen 'tyvi' alkoi painaa niskaa. Jouduin paikoin kannattelemaan reppua, koska tuli tunne että paine hartioissa alkaa blokkaamaan verenkiertoa niskassa.
Kairosmajan jälkeen reitti kääntyy hiekkatielle ja lähtee nousemaan kohti Karhunjuomalampea. Hiekkatieosuudella ihmettelin edellä juosseiden jälkiä, erityisesti askelmittaa. Nähtävästi siellä pitempiraajaiset miehet juoksevat kovaa! Askelmitta lähtestyi varmaankin minun pituushyppyennätystä jostain ikäkausisarjoista. Hiljaa takaani alkoi kuulua juoksemisen ääniä. Savitaipaleen kovin vapaahiihtäjä, Savon Suksistudiota edustanut Jani Laukkarinen hiipi kantaani. Jubailimme Janin kanssa talvella juoksuhommista ja niin vanha ratajuoksijakin ilmoittautui tunturimaratonille. Jani lähti paukusta liikkeelle todella sähäkästi mutta alun porraspätkät olivat hänelle haastellisia ja sain niillä tehtyä häneen hieman eroa.
Juoksimme yhdessä ja rupattelimme niitä näitä. Niin meni Karhunjuomalampi ja Annikinlampi. Jani juoksi ylämäet aina muutaman askeleen pidemmälle kuin minä mutta hiissauduin hänen kantaansa aina laskuissa. Muutoin oli tunne että tänään ei ole hyvä päivä. Juoksu tuntui tasaisellakin vähän nihkeältä. Annikinlammelta Huttulomaan oli tilapäisesti vähän helpompaa kun vauhti ehkä hieman tasaantui.
Ohitimme Huttuloman huollon pysähtymättä. Jouduin solmimaan avautuneet kengännauhat pian Huttuloman jälkeen ja jäin Janista muutaman kymmenen metrin päähän. Ero pysyi koko Huttutunturin nousun ajan suunnilleen samassa mutta taas laskuosuudella sain Jani kiinni. Samalla takaa alkoi taas kuulua juoksun ääniä. Joensuun Markus Rannankari tuli heittämällä ohi ja katosi horisonttiin. Hetkeä myöhemmin tuttu ääni takanani kysyi: "Onko se Janne?" Vastattuani myöntävästi, Antti Luiro jatkoi: "Jätkät avasivat hirveellä vauhdilla mutta kympin jälkeen tullaan sitten selkä edellä vastaan." Antti meni pian ohitsemme mutta jäi kuitenkin vielä näköetäisyydelle ja Latvavaaran kylkeä mukailevassa laskussa kohti 21 km:n huoltoa juoksimme kaikki kolme yhdessä.
Huollosta nopeasti puoli litraa vettä pulloon ja jatkamaan. Samoin kuin vuosi sitten, loivassa nousussa huollosta ylös kohti Latvavaaran huipun ylittävää polkua, matkanteko alkoi tuntumaan jaloissa. Jani oli ehkä sadan metrin päässä edessä ohitettuaan huollon pysähtymättä. Anttikin alkoi etääntyä. Tipautin kävelyksi. Nautin ensimmäisen geelin Huttulomassa ja nyt otin toisen ja tipautin elektrolyyttiporetabletin kiehumaan vesipullooni. Hieman käveltyäni aloin taas juosta. Antti oli muutamia kymmeniä metrejä edelläni ja Jani vielä pidemmällä mutta ero häneen kaventui askel askeleelta.
Puuduttava mönkijäura loppui viimein ja polku kääntyi kivikkoiseksi nousuksi kohti Latvavaaraa ja kotia. Sain Janin, ja Antin vielä kerran, kiinni mutta nousun hieman loivennuttua Antti nosti taas juoksuksi ja siihen emme Janin kanssa vastanneet. Samalla porukkaamme liittyi Endurancen Mikko Luusalo. Vaihdoimme muutaman sanan ja Mikko meni ohitsemme. Yritin itsekin nostaa juoksuksi loivaan ylämäkeen mutta sitä seurannut kevyt krampin oire oikeassa lähentäjässä pakotti takaisin kävelyyn. Nakkasin kiduksiin kaksi suolatablettia ja hieman magnesiumia. Samalla katsoin olkani yli ja totesin että Jania ei näy. Ihmettelin hetken että mihin mies on kadonnut mutta kun polku samalla loiveni lähes flätiksi, aloin taas juosta ja keskittyä taivaltamiseen.
Pian Latvavaaran huipun kivikkoisella polulla sain Mikon kiinni ja menin hänestä saman tien ohi. Loiva ja kivikkoinen lasku vetreytti jalkani, kramppioireita ei kuulunut ja juoksu maistui taas hyvältä. Porontahtoman kohdilla vastaan alkoi tulla juoksijoita, jotka olivat matkalla kohti 21 km:n huoltoa. Routalan Mikko tuli jossain vaiheessa vastaan, samoin Ville Aho, Pyhä-Ruka konserin toimitusjohtaja sekä muita tuttuja ja tuntemattomia. Jokaiselle nopea kannustus ja hymy.
Kapustan jälkeen taivalsin yksin pitkää laskua, pidempää nousua, taas pitkää ja loivaa laskua Huttujärven varaustuvalle ja vielä 1,2 kilometrin viitalta hiekkatietä Huttuloman huoltoon. Vesi loppui jossain vaiheessa ja mietin jo Huttutunturin kosteikoilla että pitääkö koukata purosta vettä. Kilometrin hiekkatieosuus oli samanlaista kurjuutta kuin viimekin vuonna. Tilapäisesti tunnelmaa piristi vastaantullut lenkkeilijä, joka kertoi että edellä oli kaksi juoksijaa vain parin minuutin päässä
Huttulomassa join ja täytin pullot. Henkilökohtainen huolto tarjosi valittavaksi suklaata tai geeliä. Ei tarvinnut miettiä! Otin mukaan pari suklaapatukkaa ja jatkoin matkaa. Mikko tuli huoltoon hieman jälkeeni mutta tankkasi vain nopeasti nestettä ja lähti ennen minua. Pitkä nousu kohti Laakakeroa alkoi ja kävelin koska juokseminen ei houkutellut. Pian naisääni takaani sanoi:"Hei, juostaan yhdessä. Olen taivaltanut koko matkan yksin ja on kivempi juosta kimpassa jonkun kanssa kuin yksin." Vastasin että joo, yritän. Naisten sarjan voittaja Jaana Leivo ohitti minut kepeästi ja vaikka parikymmentä metriä juostuani sanoin että juostaksesi minun kanssani, sinun täytyy odottaa, Jaana jatkoi hyvällä vauhdilla ja meni menojaan.
Laakakeron nousun loputtua reitti kääntyi laskuksi kohti Annikinlammen überkivisiä polkuja. Puolimaratonin juoksijoita alkoi tulla selkä edellä vastaan ja vaihdoin muutaman sanan jokaisen kanssa. Erityisen hyvällä meiningillä matkassa olivat Ahon Ville siskot, Mia Porkkala ja Anna-Kaija Lappalainen. Naisten nauru ja höpötys kuului jo ennen kuin ladyt tulivat puiden takaa näkyviin. Hieman ennen Annikinlammen kivikkoja sain Mikon taas kiikariini. Olin selvästi nopeampi laskuissa ja kivikoissa kuin hän, joten tiesin että laskussa Karhunjuomalammelle minun on jätettävä Mikko lopullisesti jos meinaan saapua maaliin ennen häntä. Näin myös toimin. Odotin lyhyen nousun Annikinlammen jälkeen ja Mikko saikin tässä hieman eroa mutta polun käännyttyä laskuksi sain hänet nopeasti kiinni ja kiristin hieman vauhtia.
Otin Karhunjuomalammelta vielä puoli litraa vettä ja lähdin kohti kotia. Sorastettu ja leveä ulkoilureitti kohti kansallispuiston rajaa noudattelevaa nousua Kultakeron huipulle oli taas vähän pakkopullaa mutta toisin kuin vuosi sitten, kramppiongelmia ei onneksi tässä vaiheessa ollut. Meno oli muuten vain vähän nihkeää. Viimein reitti kääntyi jyrkästi oikealle ja viimeiseen nousuun. Molempien jalkojen lähentäjät kramppasivat heti kun pudotin kävelyksi ja nousukulma muuttui jyrkemmäksi. Olin jo syönyt kaikki mukanani olleet suolatabletit, joten huolestuin että tähänkö tämä nyt tyssää. Samalla Jyväskylä Trail Runnersin Tomi Mikkola tuli ohitseni ja juoksi lähes koko nousun, tai sen minkä pystyin näkemään. Krampin helpottivat nousun aikana ja kävelin koko mäen vaikka välissä tuntui että tasapainokin alkaa jo heittää. Katsoin olkani yli nopeasti juuri kun polku yhdistyy huoltotiehen radiomastoalueen aidan kulmalla ja näin että Mikko on takani ehkä noin sadan metrin päässä. Tämä antoi minulle lisävoimia nostaa taas juoksuun ja juoksinkin tuolihissiltä alkavan lyhyen laskun ja sitä seuraavan nousun Pyhä Expressin yläasemalle aivan viimeistä jyrkkää, parin-kolmenkymmenen metrin pätkää lukuunottamatta.
Loppulasku Sinistä rinnettä alas sujui taas erittäin hyvin. Vaikka koko päivänä ei ollut ylämäkijalkoja, alamäkijuoksu sujui. Vielä viimeinen vilkaisu olan yli reitin kääntyessä laskettelurinteestä huoltotielle ja kohti maalia. Uhkaajia ei takana näkynyt, joten turvallisin mielin viimeiset sadat metrit maaliin. Sijoitus parani viime vuoden 13:sta seitsemänneksi ja aika noin viisi ja puoli minuuttia loppuaikaan 4:21:52.
Maratonille lähdettiin kahdessa aallossa kolmen minuutin välillä. Kukin juoksija sai valita itse kummassa ryhmässä starttaa. Ajattelin että ekaan ryhmään tulee tunkua mutta taisipa valtaosa startata jälkimmäisessä. Startti tapahtui klo 9. Ennakkosuosikit, viime vuoden voittaja Henri Ansio, kakkonen Jussi Kumpula ja nelonen Joonas Kortelainen lähtivät luonnollisesti heti paukusta kovaa. Startti porrastettiin jotta juoksijat ehtisivät jonoutua ennen Aittokurun portaita, eikä portaiden yläpäähän tulisi pahaa ruuhkaa. Siinä mielessä terävä aloitus oli viisautta. En ollut startissa aivan kärjessä mutta alun lyhyen nousun kohdalla varmaankin jossain sijalla viisitoista. Kohentelin sijoitustani viime vuotiseen tapaan laskussa huoltotielle ja Tajulta alas portaille. Arvioin Aittokurun jälkeisellä pururatapätkällä olevani kilpailussa sijalla viisi.
Spekuloin ennen starttia, lähtisinkö reissuun jokaisella lenkillä mukanani kantamalla pienellä vyölaukulla sekä juomavyöllä, johon pakkaisin 0,75 litran juomapullon. Kaikkien tarvittavien tavaroiden pakkaaminen onnistuisi tähänkin settiin mutta tiukkaa se tekisi. Lopulta päädyin helpompaan ratkaisuun ja otin selkääni Haglöfsin Gram Comp 12 repun. Siihen tavarat mahtuvat heittämällä. Juomat pakkasin repun olkahihnoihin kiinnittämiini pullotaskuihin. Ratkaisu osoittautui varsin pian huonoksi. Koska repussa ei varsinaisesti ollut juuri mitään eikä selkäpuolella näin ollen painoa paljoakaan, juomapullot olkahihnoissa tekivät repusta etupainoisen, jolloin reppu nousi ylemmäksi ja olkahihnojen 'tyvi' alkoi painaa niskaa. Jouduin paikoin kannattelemaan reppua, koska tuli tunne että paine hartioissa alkaa blokkaamaan verenkiertoa niskassa.
Kairosmajan jälkeen reitti kääntyy hiekkatielle ja lähtee nousemaan kohti Karhunjuomalampea. Hiekkatieosuudella ihmettelin edellä juosseiden jälkiä, erityisesti askelmittaa. Nähtävästi siellä pitempiraajaiset miehet juoksevat kovaa! Askelmitta lähtestyi varmaankin minun pituushyppyennätystä jostain ikäkausisarjoista. Hiljaa takaani alkoi kuulua juoksemisen ääniä. Savitaipaleen kovin vapaahiihtäjä, Savon Suksistudiota edustanut Jani Laukkarinen hiipi kantaani. Jubailimme Janin kanssa talvella juoksuhommista ja niin vanha ratajuoksijakin ilmoittautui tunturimaratonille. Jani lähti paukusta liikkeelle todella sähäkästi mutta alun porraspätkät olivat hänelle haastellisia ja sain niillä tehtyä häneen hieman eroa.
Juoksimme yhdessä ja rupattelimme niitä näitä. Niin meni Karhunjuomalampi ja Annikinlampi. Jani juoksi ylämäet aina muutaman askeleen pidemmälle kuin minä mutta hiissauduin hänen kantaansa aina laskuissa. Muutoin oli tunne että tänään ei ole hyvä päivä. Juoksu tuntui tasaisellakin vähän nihkeältä. Annikinlammelta Huttulomaan oli tilapäisesti vähän helpompaa kun vauhti ehkä hieman tasaantui.
Ohitimme Huttuloman huollon pysähtymättä. Jouduin solmimaan avautuneet kengännauhat pian Huttuloman jälkeen ja jäin Janista muutaman kymmenen metrin päähän. Ero pysyi koko Huttutunturin nousun ajan suunnilleen samassa mutta taas laskuosuudella sain Jani kiinni. Samalla takaa alkoi taas kuulua juoksun ääniä. Joensuun Markus Rannankari tuli heittämällä ohi ja katosi horisonttiin. Hetkeä myöhemmin tuttu ääni takanani kysyi: "Onko se Janne?" Vastattuani myöntävästi, Antti Luiro jatkoi: "Jätkät avasivat hirveellä vauhdilla mutta kympin jälkeen tullaan sitten selkä edellä vastaan." Antti meni pian ohitsemme mutta jäi kuitenkin vielä näköetäisyydelle ja Latvavaaran kylkeä mukailevassa laskussa kohti 21 km:n huoltoa juoksimme kaikki kolme yhdessä.
Huollosta nopeasti puoli litraa vettä pulloon ja jatkamaan. Samoin kuin vuosi sitten, loivassa nousussa huollosta ylös kohti Latvavaaran huipun ylittävää polkua, matkanteko alkoi tuntumaan jaloissa. Jani oli ehkä sadan metrin päässä edessä ohitettuaan huollon pysähtymättä. Anttikin alkoi etääntyä. Tipautin kävelyksi. Nautin ensimmäisen geelin Huttulomassa ja nyt otin toisen ja tipautin elektrolyyttiporetabletin kiehumaan vesipullooni. Hieman käveltyäni aloin taas juosta. Antti oli muutamia kymmeniä metrejä edelläni ja Jani vielä pidemmällä mutta ero häneen kaventui askel askeleelta.
Puuduttava mönkijäura loppui viimein ja polku kääntyi kivikkoiseksi nousuksi kohti Latvavaaraa ja kotia. Sain Janin, ja Antin vielä kerran, kiinni mutta nousun hieman loivennuttua Antti nosti taas juoksuksi ja siihen emme Janin kanssa vastanneet. Samalla porukkaamme liittyi Endurancen Mikko Luusalo. Vaihdoimme muutaman sanan ja Mikko meni ohitsemme. Yritin itsekin nostaa juoksuksi loivaan ylämäkeen mutta sitä seurannut kevyt krampin oire oikeassa lähentäjässä pakotti takaisin kävelyyn. Nakkasin kiduksiin kaksi suolatablettia ja hieman magnesiumia. Samalla katsoin olkani yli ja totesin että Jania ei näy. Ihmettelin hetken että mihin mies on kadonnut mutta kun polku samalla loiveni lähes flätiksi, aloin taas juosta ja keskittyä taivaltamiseen.
Pian Latvavaaran huipun kivikkoisella polulla sain Mikon kiinni ja menin hänestä saman tien ohi. Loiva ja kivikkoinen lasku vetreytti jalkani, kramppioireita ei kuulunut ja juoksu maistui taas hyvältä. Porontahtoman kohdilla vastaan alkoi tulla juoksijoita, jotka olivat matkalla kohti 21 km:n huoltoa. Routalan Mikko tuli jossain vaiheessa vastaan, samoin Ville Aho, Pyhä-Ruka konserin toimitusjohtaja sekä muita tuttuja ja tuntemattomia. Jokaiselle nopea kannustus ja hymy.
Kapustan jälkeen taivalsin yksin pitkää laskua, pidempää nousua, taas pitkää ja loivaa laskua Huttujärven varaustuvalle ja vielä 1,2 kilometrin viitalta hiekkatietä Huttuloman huoltoon. Vesi loppui jossain vaiheessa ja mietin jo Huttutunturin kosteikoilla että pitääkö koukata purosta vettä. Kilometrin hiekkatieosuus oli samanlaista kurjuutta kuin viimekin vuonna. Tilapäisesti tunnelmaa piristi vastaantullut lenkkeilijä, joka kertoi että edellä oli kaksi juoksijaa vain parin minuutin päässä
Huttulomassa join ja täytin pullot. Henkilökohtainen huolto tarjosi valittavaksi suklaata tai geeliä. Ei tarvinnut miettiä! Otin mukaan pari suklaapatukkaa ja jatkoin matkaa. Mikko tuli huoltoon hieman jälkeeni mutta tankkasi vain nopeasti nestettä ja lähti ennen minua. Pitkä nousu kohti Laakakeroa alkoi ja kävelin koska juokseminen ei houkutellut. Pian naisääni takaani sanoi:"Hei, juostaan yhdessä. Olen taivaltanut koko matkan yksin ja on kivempi juosta kimpassa jonkun kanssa kuin yksin." Vastasin että joo, yritän. Naisten sarjan voittaja Jaana Leivo ohitti minut kepeästi ja vaikka parikymmentä metriä juostuani sanoin että juostaksesi minun kanssani, sinun täytyy odottaa, Jaana jatkoi hyvällä vauhdilla ja meni menojaan.
Laakakeron nousun loputtua reitti kääntyi laskuksi kohti Annikinlammen überkivisiä polkuja. Puolimaratonin juoksijoita alkoi tulla selkä edellä vastaan ja vaihdoin muutaman sanan jokaisen kanssa. Erityisen hyvällä meiningillä matkassa olivat Ahon Ville siskot, Mia Porkkala ja Anna-Kaija Lappalainen. Naisten nauru ja höpötys kuului jo ennen kuin ladyt tulivat puiden takaa näkyviin. Hieman ennen Annikinlammen kivikkoja sain Mikon taas kiikariini. Olin selvästi nopeampi laskuissa ja kivikoissa kuin hän, joten tiesin että laskussa Karhunjuomalammelle minun on jätettävä Mikko lopullisesti jos meinaan saapua maaliin ennen häntä. Näin myös toimin. Odotin lyhyen nousun Annikinlammen jälkeen ja Mikko saikin tässä hieman eroa mutta polun käännyttyä laskuksi sain hänet nopeasti kiinni ja kiristin hieman vauhtia.
Otin Karhunjuomalammelta vielä puoli litraa vettä ja lähdin kohti kotia. Sorastettu ja leveä ulkoilureitti kohti kansallispuiston rajaa noudattelevaa nousua Kultakeron huipulle oli taas vähän pakkopullaa mutta toisin kuin vuosi sitten, kramppiongelmia ei onneksi tässä vaiheessa ollut. Meno oli muuten vain vähän nihkeää. Viimein reitti kääntyi jyrkästi oikealle ja viimeiseen nousuun. Molempien jalkojen lähentäjät kramppasivat heti kun pudotin kävelyksi ja nousukulma muuttui jyrkemmäksi. Olin jo syönyt kaikki mukanani olleet suolatabletit, joten huolestuin että tähänkö tämä nyt tyssää. Samalla Jyväskylä Trail Runnersin Tomi Mikkola tuli ohitseni ja juoksi lähes koko nousun, tai sen minkä pystyin näkemään. Krampin helpottivat nousun aikana ja kävelin koko mäen vaikka välissä tuntui että tasapainokin alkaa jo heittää. Katsoin olkani yli nopeasti juuri kun polku yhdistyy huoltotiehen radiomastoalueen aidan kulmalla ja näin että Mikko on takani ehkä noin sadan metrin päässä. Tämä antoi minulle lisävoimia nostaa taas juoksuun ja juoksinkin tuolihissiltä alkavan lyhyen laskun ja sitä seuraavan nousun Pyhä Expressin yläasemalle aivan viimeistä jyrkkää, parin-kolmenkymmenen metrin pätkää lukuunottamatta.
Loppulasku Sinistä rinnettä alas sujui taas erittäin hyvin. Vaikka koko päivänä ei ollut ylämäkijalkoja, alamäkijuoksu sujui. Vielä viimeinen vilkaisu olan yli reitin kääntyessä laskettelurinteestä huoltotielle ja kohti maalia. Uhkaajia ei takana näkynyt, joten turvallisin mielin viimeiset sadat metrit maaliin. Sijoitus parani viime vuoden 13:sta seitsemänneksi ja aika noin viisi ja puoli minuuttia loppuaikaan 4:21:52.
tiistai 18. elokuuta 2015
Elokuu
1.8. Juoksu 53min, 10,5 km. Oulussa pururatalenkki.
2.8. Juoksu 1h10min, 13,8km. Pururatalenkillä vetoja 4x1km<4min/km. Kulki hyvin, hitain 3:48 ja
nopein 3.37
3.8. -
4.8. -
5.8. Maastojuoksu 2h15min, 13,5km. Tunturijuoksuklinikka. Aika hissukseen.
6.8. -
7.8. -
8.8. Tunturimaraton. 4.21:52, 43km. 7. sija. Sijoitus puolittui ja aika parani noin 5min 30sek.
9.8. -
10.8. -
11.8. -
12.8. -
13.8. Maastojuoksu 1h13min, 10km. Kurun läpi ja puiston rajaa ylös. Väsyneet jalat.
14.8. -
15.8. -
16.8. -
17.8. Maastojuoksu 52min, 6km. Oukulla. Todella nihkeää.
18.8. Maantiepyöräily1h57min, 55km. Oikaraisessa päin ja siellä täällä. Lopuksi opistolle ylös.
Yllättävän hyvin kulkee pyörä. Selkeästi happi kulkee, voimaa ei ole. Vieläkään.
19.8. Kävely 1h35min, 10,8km. Siltojen lenkki ja lopuksi pikku kiepaus Oukulla
20.8. Juoksu 1h31min, 11,9km. Apen kanssa hissukseen siltojen lenkki ja lopuksi pikku kieppaus
Oukulla.
22.8. Maantiepyöräily 2h22min, 54km. Annukan kanssa Vuostimon lenkki ja lopuksi hotellille.
23.8. Maastojuoksu 1h18min, 9,3km. Noitatunturin kautta Karhunjuomalammelle kahville ja lätylle.
23.8. Maastojuoksu 1h13min, 9,2km. Noitatunturin kautta kämpille.
25.8. Juoksu 1h9min, 11,6km. Siltojen lenkki kaupunkivariaatiolla ja Tottorakalta dh-polkuja alas.
Odotus ei ollut hyvä mutta lopulta juoksu kulki aivan mukavasti.
26.8. -
27.8. Maastojuoksu 1h22min, 10,8km. Ounasvaaralla kiersin mukavan luontopolun. Jotenkin
nihkeää.
28.8. -
29.8. Sekalaista soppaa 1h30min. Rikun polttareiden nyrkkeilytreenit.
30.8. -
31.8. -
2.8. Juoksu 1h10min, 13,8km. Pururatalenkillä vetoja 4x1km<4min/km. Kulki hyvin, hitain 3:48 ja
nopein 3.37
3.8. -
4.8. -
5.8. Maastojuoksu 2h15min, 13,5km. Tunturijuoksuklinikka. Aika hissukseen.
6.8. -
7.8. -
8.8. Tunturimaraton. 4.21:52, 43km. 7. sija. Sijoitus puolittui ja aika parani noin 5min 30sek.
9.8. -
10.8. -
11.8. -
12.8. -
13.8. Maastojuoksu 1h13min, 10km. Kurun läpi ja puiston rajaa ylös. Väsyneet jalat.
14.8. -
15.8. -
16.8. -
17.8. Maastojuoksu 52min, 6km. Oukulla. Todella nihkeää.
18.8. Maantiepyöräily1h57min, 55km. Oikaraisessa päin ja siellä täällä. Lopuksi opistolle ylös.
Yllättävän hyvin kulkee pyörä. Selkeästi happi kulkee, voimaa ei ole. Vieläkään.
19.8. Kävely 1h35min, 10,8km. Siltojen lenkki ja lopuksi pikku kiepaus Oukulla
20.8. Juoksu 1h31min, 11,9km. Apen kanssa hissukseen siltojen lenkki ja lopuksi pikku kieppaus
Oukulla.
22.8. Maantiepyöräily 2h22min, 54km. Annukan kanssa Vuostimon lenkki ja lopuksi hotellille.
23.8. Maastojuoksu 1h18min, 9,3km. Noitatunturin kautta Karhunjuomalammelle kahville ja lätylle.
23.8. Maastojuoksu 1h13min, 9,2km. Noitatunturin kautta kämpille.
25.8. Juoksu 1h9min, 11,6km. Siltojen lenkki kaupunkivariaatiolla ja Tottorakalta dh-polkuja alas.
Odotus ei ollut hyvä mutta lopulta juoksu kulki aivan mukavasti.
26.8. -
27.8. Maastojuoksu 1h22min, 10,8km. Ounasvaaralla kiersin mukavan luontopolun. Jotenkin
nihkeää.
28.8. -
29.8. Sekalaista soppaa 1h30min. Rikun polttareiden nyrkkeilytreenit.
30.8. -
31.8. -
perjantai 10. heinäkuuta 2015
Heinäkuu
1.7. Tunturikävely 1h. Polaria ja persettä ylös. Sinistä alas. Aika väsynyttä jaloissa.
2.7. -
3.7. -
4.7. Kuntopiiri 1h. Pari kierrosta erilaista rempoilua tuossa pihassa. Sai taas ittensä niin kipiäksi.
5.7. -
6.7. Maastokävely 1h48min. Isokuru ja puiston rajaa toppiin.
7.7. -
8.7. Maastojuoksu 1h57min. 14,7km. Noitatunturin lenkki. Loppua kohti meni vähän puuduttavaksi.
9.7. Maastojuoksu 1h57min. 15,5km. Noitatunturin lenkki väärinpäin. Kairosmajan polkua.
10.7. Tunturikävely 2h40min. 14,9km. Perus Noitatunturi ja puiston rajaa Kultakeron toppiin.
11.7. Tunturikävely 2h30min. Tsokka-Pikkukuru-Oravalampi.
12.7. Melonta 2h. Javarusjoella.
13.7. Maastojuoksu 1h40min. 14,4 km. Sama kuin 10.7. Mono oli syönnillä.
14.7. Sauvakävely 2h51min. Latua pohjoiseen sit. pun. pohjoinen-Huttu-tuoli-FIS-Polar.
Rinnesirkus oli kaukaisena tavoitteena mutta ei jaksanut. Tuli nälkä. Nousumetrejä n. 1400.
15.7. Maastojuoksu 2h43min. 23,4 km. Huttulomassa mutka. Piti olla rauhallista mutta vähän
väsynyttä oli.
16.7. -
17.7. Maastojuoksu 1h, 9 km. Kurun läpi, huoltotielle ja maston taakse kuoharille.
18.7. Maastojuoksu 1h30min, ? km. Mittari sammui. Juoksin vetoja reitillä polar-sininen-pohjoinen
4x850 metriä vaihtelevassa maastossa. Kovaa! Siis hommaa, ei välttämättä vauhtia.
19.7. -
20.7 Maastojuoksu 1h58min, 16,6 km. Noitatunturin lenkki lintutornin kautta.
21.7. Maastojuoksu 1h4min, 10,6km. Kurun läpi, puiston rajaa ylös ja huoltotietä alas.
22.7. -
23.7. -
24.7. -
25.7. -
26.7. Maastojuoksu 54min, 8,4 km. Kurun läpi, puiston rajaa ylös ja sinistä alas. Viikon maalauksen
jälkeen kulki yllättävän hyvin.
27.7. Maastojuoksu. 1h42min, noin 15km. Mittari sammui Noitatunturissa. Noitatunturin lenkki.
Nyt kulki aivan tajuttomasti!
28.7. Maastojuoksu 1h2min, 9,6km. Kivitunturin luontopolku.
29.7. Maastojuoksu 1h5min, 11,6km. Kurun läpi, Kairosmajan polku ja pururataa. Mielettömän
siistiä kauheassa vesisateessa. Kolme viimeistä kilometriä kovaa.
30.7. -
31.7. -
2.7. -
3.7. -
4.7. Kuntopiiri 1h. Pari kierrosta erilaista rempoilua tuossa pihassa. Sai taas ittensä niin kipiäksi.
5.7. -
6.7. Maastokävely 1h48min. Isokuru ja puiston rajaa toppiin.
7.7. -
8.7. Maastojuoksu 1h57min. 14,7km. Noitatunturin lenkki. Loppua kohti meni vähän puuduttavaksi.
9.7. Maastojuoksu 1h57min. 15,5km. Noitatunturin lenkki väärinpäin. Kairosmajan polkua.
10.7. Tunturikävely 2h40min. 14,9km. Perus Noitatunturi ja puiston rajaa Kultakeron toppiin.
11.7. Tunturikävely 2h30min. Tsokka-Pikkukuru-Oravalampi.
12.7. Melonta 2h. Javarusjoella.
13.7. Maastojuoksu 1h40min. 14,4 km. Sama kuin 10.7. Mono oli syönnillä.
14.7. Sauvakävely 2h51min. Latua pohjoiseen sit. pun. pohjoinen-Huttu-tuoli-FIS-Polar.
Rinnesirkus oli kaukaisena tavoitteena mutta ei jaksanut. Tuli nälkä. Nousumetrejä n. 1400.
15.7. Maastojuoksu 2h43min. 23,4 km. Huttulomassa mutka. Piti olla rauhallista mutta vähän
väsynyttä oli.
16.7. -
17.7. Maastojuoksu 1h, 9 km. Kurun läpi, huoltotielle ja maston taakse kuoharille.
18.7. Maastojuoksu 1h30min, ? km. Mittari sammui. Juoksin vetoja reitillä polar-sininen-pohjoinen
4x850 metriä vaihtelevassa maastossa. Kovaa! Siis hommaa, ei välttämättä vauhtia.
19.7. -
20.7 Maastojuoksu 1h58min, 16,6 km. Noitatunturin lenkki lintutornin kautta.
21.7. Maastojuoksu 1h4min, 10,6km. Kurun läpi, puiston rajaa ylös ja huoltotietä alas.
22.7. -
23.7. -
24.7. -
25.7. -
26.7. Maastojuoksu 54min, 8,4 km. Kurun läpi, puiston rajaa ylös ja sinistä alas. Viikon maalauksen
jälkeen kulki yllättävän hyvin.
27.7. Maastojuoksu. 1h42min, noin 15km. Mittari sammui Noitatunturissa. Noitatunturin lenkki.
Nyt kulki aivan tajuttomasti!
28.7. Maastojuoksu 1h2min, 9,6km. Kivitunturin luontopolku.
29.7. Maastojuoksu 1h5min, 11,6km. Kurun läpi, Kairosmajan polku ja pururataa. Mielettömän
siistiä kauheassa vesisateessa. Kolme viimeistä kilometriä kovaa.
30.7. -
31.7. -
keskiviikko 1. heinäkuuta 2015
Ultranoviisius
Juoksusta on nyt kulunut kohta viisi vuorokautta. Olen, tietenkin, käynyt tapahtuneen mielessäni läpi lukuisia kertoja. Olen yrittänyt palauttaa mieleen tuntoja ja tuntemuksia. Missä oli kivaa ja missä kurjaa.
Olen sanonut sitä pitkäksi sauvakävelylenkiksi. Ensimmäisellä puolikkaalla sitä vielä jaksoi juosta mutta kyllä jälkimmäinen meni laskuja lukuunottamatta sauvakävelyksi.
Jossain kohtaa matkalla Montenversiltä ja Plan de'l Aiguillesiin mietin että ehkä tässä on kymmenen tuntia ja nelisenkymmentä kilometriä liikaa. Niinkuin tietysti tuollaisissa suorituksissa aina tulee mieleen. Muistan ajatelleeni viime kesän tunturimaratonilla, kun taivalsin viimeistä loivaa nousua Kultakeron rinteeltä kohti Pyhä Expressin yläasemaa ja loppulaskua että en ehkä enää osallistu tällaisiin pitkän matkan juoksutapahtumiin. Niin kurjalta meno siinä kohtaa tuntui. Oli vähän väsynyt ja vähän kramppeja ja vähän kaikel taval ol maailma pielessä. Siitä se ajatus taas myöhemmin kirkastui ja kun asiaa mietti niin ehkä sitä nyt ei kuitenkaan niin väsynyt ollutkaan eikä ne krampitkaan olleet niin pahat.
Noin viidentoista tunnin yhtäjaksoisella taivalluksella vuoristo-olosuhteissa "kuolema" ehtii osua kohdalle useaan kertaan. Tässä tapauksessa se tapahtui kolme kertaa. Nousuissa Col de la Terrasselle, Tete de l'Arelottelle sekä viimeisessä nousussa Montenversiin. Kaikki noista olivat "pahoja". Kaikissa tuli jonkin verran porukkaa ohi mutta ei kuitenkaan mitään mahdotonta ryntäystä. Siinä hetkessä tuntui että nyt bonkkaa täydellisesti ja nyt se huono treeni kostautuu, samoin kuin se ettei ole päässyt aklimatisoitumaan ohueen ilmaan. Jälkeen päin tajusi, että yhtä kovaa se oli muillakin ja vielä kovempaa niillä jotka itse pystyi kaikesta kurjuudestaan huolimatta ohittamaan.
Terrasselle noustessa seinä tuli vastaan ihan yht'äkkiä. Polku kääntyi jyrkemmäksi, kapeaksi harjaksi ja siinä missä hetkeä aiemmin olin juossut, tunsin etten päässyt nyt eteenpäin lainkaan. Olin jo jonkin aikaa yrittänyt nähdä mihin reitti menee ja kun suunnilleen samaan aikaan näin kuinka ylös harjanteelle reitti johtaa, pääsi suustani spontaani kirous, 'en pääse tuonne ylös koskaan'. Edessä oli ehkä pari kolmesataa metriä matkaa lumikentällä, johon järjestäjät olivat lapioineet valmiit portaat. Portaiden kiipeäminen oli helpompaa kuin kivisellä polulla. Yksityiskohtana lumikentän alussa jokaisen reittimerkin juureen oli painettu lumeen pystyyn ruusu. Lumikentän jälkeen reitti jyrkkeni oikeasti jyrkäksi ja matkaa solaan oli ehkä 5-10 serpentiinimutkaa ja muutama kymmenen metriä korkeutta. Meno oli takkauista mutta lumelta saatu lisäboosti kantoi viimeiset metrin ylös solaan.
l'Arelottelle noustessa tilanne oli hyvin saman tyyppinen. Seinä tuli vastaan kerralla ja kun lopulta näki mihin asti pitää kiivetä, usko meinasi loppua. Taisin yhden kerran pysähtyä paikalleni tuijoittamaan jalkoihini ja hengittämään 16 ahdistavaa hengitystä. Tajusin kuitenkin että jos alan pysähtelemään, matka ei taitu lainkaan. Jos Terrassella pystyi vielä puskemaan vaikka olikin vaikeaa, Arelottella piti tietoisesti hidastaa vauhtia lähes ryömintänopeuteen ja vain laahustaa eteenpäin. Tälläkin kertaa joku meni ohi ja minä ohitin jonkun. Muunmuassa yhden juoksijan, joka istui polun varrella ja katsoi alas laaksoon. Hän ehkä meni minusta ohi aiemmin samassa nousussa.
Montenversille noustessa tiesin jo, miten tulee käymään ja siksi yritin pitää vauhdin mahdollisimman alhaalla heti alusta asti. Nousun loppu meni hienolla kallioisella harjanteella, jossa joutuu paikoin ponnistelemaan todella isojen lohkareiden päälle. Vaikka se oli nihkeää se oli samalla tavallaan armollista kun ei nähnyt mihin oli yrittämässä, näki vain polun ja aina seuraavan reittimerkin. Nousu loiveni loppua kohti ja se helpotti etenemistäkin.
Heikkoina hetkinä mielessä pyörivät kaikki ne asiat, jotka ovat juoksua edeltäneellä harjoituskaudella jääneet tekemättä. Olisiko se hedelmällisempää keskittyä niin valoisiin asioihin. Niinkuin esimerkiksi siihen, mitä on treenikaudella tehnyt, jotta on päässyt siihen asti, missä silloin on menossa. Ei tuollaista työtä kuitenkaan täysin sohvalla istumalla saa puserrettua. Kyllä se on vaatinut hyvää ja määrätietoista työtä tavoitteen eteen.
Hauskaa kuinka kokonaisaika menettää merkityksensä suorituksen aikana. Minullahan ei ennen tätä ollut takana kuin ehkä 7-8 tunnin hiihtovaelluksia, lähinnä jotain kuruhommia. Pisin juoksu/kävely oli vajaa kuusi tuntia. Olin sen vuoksi vähän huolissani jaksamisestani. Juostessa keskityi kuitenkin niin selkeästi vain seuraavaan huoltoon pääsemiseen ettei kokonaisaikaa juuri ajatellua. Yritin kyllä kalkuloida mahdollista loppuaikaa esimerkiksi laskussa Emossonin huollosta Chatellardiin, noin puolessa välissä matkaa. Enemmän aloin tähtäämään loppuaikaan vasta Les Boisin huollossa kun matkaa oli jäljellä enää 18 kilometriä.
Minulla oli kellona mukana vain puhelin joka oli taskussa vyöllä ja se piti sieltä aina erikseen kaivaa. Yritin pitää ajan kulumista silmällä, jotta muistan syödä sopivin välein. Juominen tuntui sujuvan ilman kelloakin. Usein katsoin vain minuutit kun tiesin koska oli edellisen kerran syönyt ja tunnilla ei ollut siinä mielessä väliä. Laitoin puhelimen taskuun ja aloin miettiä että kuinkahan monta tuntia minä olen jo kulkenut. Tuo saattaa olla hyväkin järjestely. Ilman sykemittaria ja rannetietokonetta täytyy oppia kuuntelemana kehoaan sen sijaan että tuijottaa vain sykettä näytössä tai kello ilmoittaa kun on aika syödä ja juoda.
Palautuminen edistyy hiljalleen. Reidet kipeytyivät jo matkan varrella mutta muita jalkavaivoja ei tullut. Pelkäsin etukäteen oikean jalan aiheuttavan ongelmia. On nivusvaivaa, kireiden pohkeiden vuoksi kantakalvo kiristää, myös vasemmassa jalassa, lonkan koukistaja vaivaa ja vielä takareisikin on oireillut pitkin kesää. Mikään noista ei kuitenkaan kisan aikana vaivannut. Yllättäen vasta maanantaina oikean jalan reiteen tuli pieni krampin tapainen kiristys, joka vaivaa edelleen. Kun menee kyykkyyn, tuntee kuinka kireällä etureidet ovat. Pyörällä ajo panee puuskuttamaan ja pienikin ylämäki tuntuu jaloissa. Kokonaisuutena on väsynyt olo.
En ole nukkunut yhtään yötä kunnolla juoksun jälkeen. Kolme ensimmäistä yötä menivät kyllä puhtaasti rasituksen piikkiin mutta sitten tuli matkustamista ja viimein kotiin päästyä sääsket, jotka valvottivat viime yönä. Lauantaiaamuna heräsin klo 4.15 ja katsoin näkyykö Midin hissin alla paljon otsalamppuja. Viimeisimmät olivat ehkä puolessa välissä matkalla Montenversilta väliasemalle. Ei käynyt kateeksi. Sunnuntaiaamuna heräsin suunnilleen samoihin aikoihin ja aikani pyörittyäni totesin että lähdenpä katsomaan Maratonin startin klo 7. Jututin paria suomalaista jotka olivat lähdössä taipaleelle ja toivotin heille onnea. Molemmat taisivat päästä maaliin asti, joten onnittelut heille.
Rakot jaloissa ovat parantuneet. Vesikellot eivät puhjenneet matkan aikana, enkä ole niitä puhkonut sen jälkeenkään. Nyt ne eivät oikeastaan enää edes tunnu.
Ajatus on sen verran kirkastunut että tulevia kisoja on jo pitänyt alkaa vähän miettiä. Tunturimaraton kotikulmilla on seuraava startti. Kuusi viikkoa luulisi riittävän palautumiseen tästä. Joku ulkomainen vuorikisa olisi tälle kesälle vielä kiva mutta tiedän että se ei toteudu. Täytyy alkaa katselemaan ensi kesän kisakalenteria. Jotain 40 ja 90 kilometrin väliltä ehkä. Oikeassa vuoristossa ja poluilla. Hiekkateillä juokseminen ei oikein kiinnosta. Tiedän että Chamonixissa on hienot reitit. Ehkäpä sinne uudelleen. Eigerin ultra kiinnostaa myös. En tosin tiedä mitään sen reitistä.
Täytyy spekuloida.
Olen sanonut sitä pitkäksi sauvakävelylenkiksi. Ensimmäisellä puolikkaalla sitä vielä jaksoi juosta mutta kyllä jälkimmäinen meni laskuja lukuunottamatta sauvakävelyksi.
Jossain kohtaa matkalla Montenversiltä ja Plan de'l Aiguillesiin mietin että ehkä tässä on kymmenen tuntia ja nelisenkymmentä kilometriä liikaa. Niinkuin tietysti tuollaisissa suorituksissa aina tulee mieleen. Muistan ajatelleeni viime kesän tunturimaratonilla, kun taivalsin viimeistä loivaa nousua Kultakeron rinteeltä kohti Pyhä Expressin yläasemaa ja loppulaskua että en ehkä enää osallistu tällaisiin pitkän matkan juoksutapahtumiin. Niin kurjalta meno siinä kohtaa tuntui. Oli vähän väsynyt ja vähän kramppeja ja vähän kaikel taval ol maailma pielessä. Siitä se ajatus taas myöhemmin kirkastui ja kun asiaa mietti niin ehkä sitä nyt ei kuitenkaan niin väsynyt ollutkaan eikä ne krampitkaan olleet niin pahat.
Noin viidentoista tunnin yhtäjaksoisella taivalluksella vuoristo-olosuhteissa "kuolema" ehtii osua kohdalle useaan kertaan. Tässä tapauksessa se tapahtui kolme kertaa. Nousuissa Col de la Terrasselle, Tete de l'Arelottelle sekä viimeisessä nousussa Montenversiin. Kaikki noista olivat "pahoja". Kaikissa tuli jonkin verran porukkaa ohi mutta ei kuitenkaan mitään mahdotonta ryntäystä. Siinä hetkessä tuntui että nyt bonkkaa täydellisesti ja nyt se huono treeni kostautuu, samoin kuin se ettei ole päässyt aklimatisoitumaan ohueen ilmaan. Jälkeen päin tajusi, että yhtä kovaa se oli muillakin ja vielä kovempaa niillä jotka itse pystyi kaikesta kurjuudestaan huolimatta ohittamaan.
Terrasselle noustessa seinä tuli vastaan ihan yht'äkkiä. Polku kääntyi jyrkemmäksi, kapeaksi harjaksi ja siinä missä hetkeä aiemmin olin juossut, tunsin etten päässyt nyt eteenpäin lainkaan. Olin jo jonkin aikaa yrittänyt nähdä mihin reitti menee ja kun suunnilleen samaan aikaan näin kuinka ylös harjanteelle reitti johtaa, pääsi suustani spontaani kirous, 'en pääse tuonne ylös koskaan'. Edessä oli ehkä pari kolmesataa metriä matkaa lumikentällä, johon järjestäjät olivat lapioineet valmiit portaat. Portaiden kiipeäminen oli helpompaa kuin kivisellä polulla. Yksityiskohtana lumikentän alussa jokaisen reittimerkin juureen oli painettu lumeen pystyyn ruusu. Lumikentän jälkeen reitti jyrkkeni oikeasti jyrkäksi ja matkaa solaan oli ehkä 5-10 serpentiinimutkaa ja muutama kymmenen metriä korkeutta. Meno oli takkauista mutta lumelta saatu lisäboosti kantoi viimeiset metrin ylös solaan.
l'Arelottelle noustessa tilanne oli hyvin saman tyyppinen. Seinä tuli vastaan kerralla ja kun lopulta näki mihin asti pitää kiivetä, usko meinasi loppua. Taisin yhden kerran pysähtyä paikalleni tuijoittamaan jalkoihini ja hengittämään 16 ahdistavaa hengitystä. Tajusin kuitenkin että jos alan pysähtelemään, matka ei taitu lainkaan. Jos Terrassella pystyi vielä puskemaan vaikka olikin vaikeaa, Arelottella piti tietoisesti hidastaa vauhtia lähes ryömintänopeuteen ja vain laahustaa eteenpäin. Tälläkin kertaa joku meni ohi ja minä ohitin jonkun. Muunmuassa yhden juoksijan, joka istui polun varrella ja katsoi alas laaksoon. Hän ehkä meni minusta ohi aiemmin samassa nousussa.
Montenversille noustessa tiesin jo, miten tulee käymään ja siksi yritin pitää vauhdin mahdollisimman alhaalla heti alusta asti. Nousun loppu meni hienolla kallioisella harjanteella, jossa joutuu paikoin ponnistelemaan todella isojen lohkareiden päälle. Vaikka se oli nihkeää se oli samalla tavallaan armollista kun ei nähnyt mihin oli yrittämässä, näki vain polun ja aina seuraavan reittimerkin. Nousu loiveni loppua kohti ja se helpotti etenemistäkin.
Heikkoina hetkinä mielessä pyörivät kaikki ne asiat, jotka ovat juoksua edeltäneellä harjoituskaudella jääneet tekemättä. Olisiko se hedelmällisempää keskittyä niin valoisiin asioihin. Niinkuin esimerkiksi siihen, mitä on treenikaudella tehnyt, jotta on päässyt siihen asti, missä silloin on menossa. Ei tuollaista työtä kuitenkaan täysin sohvalla istumalla saa puserrettua. Kyllä se on vaatinut hyvää ja määrätietoista työtä tavoitteen eteen.
Hauskaa kuinka kokonaisaika menettää merkityksensä suorituksen aikana. Minullahan ei ennen tätä ollut takana kuin ehkä 7-8 tunnin hiihtovaelluksia, lähinnä jotain kuruhommia. Pisin juoksu/kävely oli vajaa kuusi tuntia. Olin sen vuoksi vähän huolissani jaksamisestani. Juostessa keskityi kuitenkin niin selkeästi vain seuraavaan huoltoon pääsemiseen ettei kokonaisaikaa juuri ajatellua. Yritin kyllä kalkuloida mahdollista loppuaikaa esimerkiksi laskussa Emossonin huollosta Chatellardiin, noin puolessa välissä matkaa. Enemmän aloin tähtäämään loppuaikaan vasta Les Boisin huollossa kun matkaa oli jäljellä enää 18 kilometriä.
Minulla oli kellona mukana vain puhelin joka oli taskussa vyöllä ja se piti sieltä aina erikseen kaivaa. Yritin pitää ajan kulumista silmällä, jotta muistan syödä sopivin välein. Juominen tuntui sujuvan ilman kelloakin. Usein katsoin vain minuutit kun tiesin koska oli edellisen kerran syönyt ja tunnilla ei ollut siinä mielessä väliä. Laitoin puhelimen taskuun ja aloin miettiä että kuinkahan monta tuntia minä olen jo kulkenut. Tuo saattaa olla hyväkin järjestely. Ilman sykemittaria ja rannetietokonetta täytyy oppia kuuntelemana kehoaan sen sijaan että tuijottaa vain sykettä näytössä tai kello ilmoittaa kun on aika syödä ja juoda.
Palautuminen edistyy hiljalleen. Reidet kipeytyivät jo matkan varrella mutta muita jalkavaivoja ei tullut. Pelkäsin etukäteen oikean jalan aiheuttavan ongelmia. On nivusvaivaa, kireiden pohkeiden vuoksi kantakalvo kiristää, myös vasemmassa jalassa, lonkan koukistaja vaivaa ja vielä takareisikin on oireillut pitkin kesää. Mikään noista ei kuitenkaan kisan aikana vaivannut. Yllättäen vasta maanantaina oikean jalan reiteen tuli pieni krampin tapainen kiristys, joka vaivaa edelleen. Kun menee kyykkyyn, tuntee kuinka kireällä etureidet ovat. Pyörällä ajo panee puuskuttamaan ja pienikin ylämäki tuntuu jaloissa. Kokonaisuutena on väsynyt olo.
En ole nukkunut yhtään yötä kunnolla juoksun jälkeen. Kolme ensimmäistä yötä menivät kyllä puhtaasti rasituksen piikkiin mutta sitten tuli matkustamista ja viimein kotiin päästyä sääsket, jotka valvottivat viime yönä. Lauantaiaamuna heräsin klo 4.15 ja katsoin näkyykö Midin hissin alla paljon otsalamppuja. Viimeisimmät olivat ehkä puolessa välissä matkalla Montenversilta väliasemalle. Ei käynyt kateeksi. Sunnuntaiaamuna heräsin suunnilleen samoihin aikoihin ja aikani pyörittyäni totesin että lähdenpä katsomaan Maratonin startin klo 7. Jututin paria suomalaista jotka olivat lähdössä taipaleelle ja toivotin heille onnea. Molemmat taisivat päästä maaliin asti, joten onnittelut heille.
Rakot jaloissa ovat parantuneet. Vesikellot eivät puhjenneet matkan aikana, enkä ole niitä puhkonut sen jälkeenkään. Nyt ne eivät oikeastaan enää edes tunnu.
Ajatus on sen verran kirkastunut että tulevia kisoja on jo pitänyt alkaa vähän miettiä. Tunturimaraton kotikulmilla on seuraava startti. Kuusi viikkoa luulisi riittävän palautumiseen tästä. Joku ulkomainen vuorikisa olisi tälle kesälle vielä kiva mutta tiedän että se ei toteudu. Täytyy alkaa katselemaan ensi kesän kisakalenteria. Jotain 40 ja 90 kilometrin väliltä ehkä. Oikeassa vuoristossa ja poluilla. Hiekkateillä juokseminen ei oikein kiinnosta. Tiedän että Chamonixissa on hienot reitit. Ehkäpä sinne uudelleen. Eigerin ultra kiinnostaa myös. En tosin tiedä mitään sen reitistä.
Täytyy spekuloida.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)