Kävin maanantaina pelaamssa salipändiä eli tuttavallisemmin sählyä. tai se oli sählyä silloin kun minä sitä viimeksi pelasin, kauppakoulussa vuonna 1997.
Huh huh, pitkähköksi venähti tuo väli kahden ottelun välillä ja sen kyllä tunsi kehossaan. Pitkien matkojen liikkujalle tuollainen säntäily noin äkkiselään oli hullun kovaa hommaa.
Pelattiin 5-miehisillä joukkueilla 3x n.18 min. Meillä oli kiertävä maalivahti, naapurilla sama kaveri maalissa, varusteet ja kaikki. Yllättävän hyvin pystyi spurttailemaan ja eka pätkä menikin aivan hyvin, joskin jossain kymppiminuutin jälkeen piti vähän alkaa jarrutella kun syke oli tapissa. Seuraavat kaksi erää pitikin jo koko ajan miettiä, mihin pystyy ja polviin nojailu lisääntyi. Jos olisi ollut sykemittari niin aika hulluilla lukemilla oltaisiin menty.
Leikatun jalan lähentäjä alkaa krampata tuollaisissa hommissa. Niin nytkin. Juoksin 3,7 km hallille ja pelin jälkeen takaisin kotiin. Kotimatkakin meni ihan mukavasti mutta tiistai ja keskiviikko oli aikamoista tuskaa. Ihmeesti pohkeet eivät kipeytyneet mutta pakarat ja reidet sekä lonkan koukistajat oli aivan tulessa. Ajatus oli mennä tiistaina joogaa muttei siitä olisi kyllä tullut kerrassaan mitään. Eilen tein joogasarjan ja kehosta huomasi vieläkin että on oteltu. Fyysisenä suorituksena jooga meni kokolailla metsään mutta tällä kertaa tuntui että pystyin keskittymään keskikehon tukeen ja sain pidettyä paketin kasassa.
Ensi maanantaina lisää sählyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti