Kohtasin perjantaina demonin. Ja voitin sen. Kävin siis ottamassa uudelleen mittaa Kivitunturin luontopolusta. Suoraan töistä. Ja vain kahden kahvikupillisen voimin.
Kreisi meinasi kiukutella kuten tiistainakin mutta en antanut sille periksi. Todellisuudessa kävelin kaikki alaspäin-portaat ja muutenkin olin viisaan varovainen alamäissä. Ylämäet pystyi juoksemaan kyllä. Ja nousua Kivitunturin lenkillä riittää. Sotsonportin kierroksella ovat mm. yhdet portaat, oisko ne vaik kaksi kertaa Uhriharjun portaiden mittaiset.
Kerran sukelsin nokka edellä turpeeseen. Mullahan on siis tapana kompuroida maastojuostessani. Törmäilypaikka oli nyt hietikkokangas, joten mitään ei käynyt. Paitsi tietysti kauhea tärähdys ja sen myötä vähän krampin tynkää vasenpaan kylkeen. Sit onnistuin save:aan kolme lähetä pitiä. Siis potkaisin varpaani johonki kiveen ja siitä pää edellä muutama vaappuva askel.
Maaliin tullessani vaivoina olivat kramppaava reisi, kramppaava kylki sekä kipeiksi potkitut varpaat ja jalkapohjat. Olipa taas reissu.
Sen verran täytyi kuitenkin haastaa etten juossut kahta kierrosta vaan kolme kertaa 8,6 km. Kaikkinensa siis rapiat 26 kilometriä. Aikaa paloi 3h20min. Vauhtini oli siis jopa yli puolet siitä, millä miehet kävelivät olumppialaisissa 50 kilsaa. NE on äijiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti